91

Uutiset

Digitalisaatio tuo rakennusalalle tuottavuutta ja laatua

Visio 2030 -konsortion tavoitteena on lisätä alan luotettavuutta ja läpinäkyvyyttä.

Suomen rakennusalalle luodaan uutta, tehokkaampaa toimintamallia, mikäli Visio 2030 onnistuu tavoitteissaan. Toimialalle halutaan lisää luotettavuutta ja läpinäkyvyyttä uudistamalla johtamiskäytäntöjä ja ottamalla käyttöön uusia prosessioppeja ja digitaalisia työkaluja.

”Rakennusalaa on toistuvasti moitittu heikosta laadun ja tuottavuuden kehityksestä. Alan yritykset ja Aalto-yliopiston rakentamisen tuotantotalouden asiantuntijat suunnittelevat nyt alan yhteistä visiota vuodelle 2030. Visio 2030 tarjoaa yrityksille yhteisen tavoitetilan, jota kohti ne voivat suunnata omaa kehitystoimintaansa. Kiinteistö- ja rakennusalan asiakkailla on lupa odottaa tehokkaampaa ja laadukkaampaa toimintaa koko alalta”, toteaa Tuomas Särkilahti, Skanska Oy:n toimitusjohtaja ja Visio 2030 -toimitusjohtajaryhmän puheenjohtaja.

”Laajan kansainvälisen vertailututkimuksen mukaan esimerkiksi rakennusajan puolittaminen useissa hanketyypeissä olisi jo nyt mahdollista”, kertoo professori Olli Seppänen Aalto-yliopiston rakennustekniikan laitokselta.

”Sekä suunnittelussa että työmailla työntekijän ajasta menee hukkaan jopa 70 % muun muassa edellisten työvaiheiden tai materiaalien odotteluun, informaation etsimiseen tai asioiden selvittelyyn. Tehokkaammilla johtamisjärjestelmillä ja digitaalisten työkalujen avulla rakentamisessa on mahdollista ennakoida ongelmia ja ratkaista ne riittävän ajoissa, jolloin yllättäviä lisäkustannuksia tai viivästymisiä ei synny. Tällöin myös lopputuotteet ovat laadukkaita ja valmistuvat ajallaan ja budjetissa”, Seppänen lisää.

”Rakennusala on kärsinyt liian pitkään rikkinäisistä puhelimista. Nyt pöydälle on nostettu ensimmäistä kertaa informaation virtaus ja arvon tuotto projektiprosessissa. Näitä kehittämällä ja digitaalisia työkaluja hyödyntämällä voimme parantaa suunnittelun ja rakentamisen tuottavuutta ja luotettavuutta huomattavasti” , toteaa A-Insinöörit Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Keinänen.

Visio 2030 -konsortioon kuuluu Aalto-yliopiston lisäksi 13 rakennusalan yritystä. Konsortion ohjausryhmän jäseniä ovat A-Insinöörit, Fira, Haahtela, Rakennusliike U. Lipsanen, Skanska ja YIT. Konsortiossa ovat mukana myös Granlund, Lujatalo, Parma, Ramboll, SRV, Tocoman ja Trimble. Visio 2030 pohjautuu kansainvälisiin vertailuihin, parhaiden käytäntöjen omaksumiseen muilta aloilta sekä teknologian ja digitalisaation mahdollistamiin toimintatapojen muutokseen. Konsortio on luonteeltaan avoin ja toivottaa tervetulleeksi muutkin rakennusalan kehittämisestä kiinnostuneet organisaatiot.

äپٴᲹ:

Aalto-yliopisto
Professori Olli Seppänen
olli.seppanen@aalto.fi, puh. 050 368 0412

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Mies puvussa seisoo suuren vihreän metallisen oven vieressä maanalaisessa bunkkerissa.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Väitöstutkimus: Suomen väestönsuojajärjestelmä on kansainvälisesti poikkeuksellisen kattava – kuumenevat kesät voivat kuitenkin haastaa sen toimivuutta

Suomen väestönsuojajärjestelmä on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kattava. Se antaa kohtuullisilla kustannuksilla suojan lähes koko väestölle kustannuksilla. Kuumenevat kesät saattavat kuitenkin haastaa järjestelmän toimivuutta.
Laajalahden luonnonsuojelualue Espoossa
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Merenpinnan nousu voi hävittää merkittävän osan Suomen rannikon arvokkaista luontotyypeistä

Yli viidennes merenrantaniityistä ja hiekkarannoista voi kadota vuosisadan loppuun mennessä.
Sustainability Action Boosterin hankekoordinaattori Jasmin Järvinen vastaanotti palkinnon New Yorkissa.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Opiskelijoiden kestävyyshankkeita tukeva ainutlaatuinen apurahamalli palkittiin New Yorkissa

Aalto-yliopiston kehittämä Sustainability Action Booster -apurahamalli on saanut arvostetun kansainvälisen tunnustuksen YK:n alaiselta koulutusverkostolta. Malli rahoittaa opiskelijoiden omia kokeiluja, ideoita ja prototyyppejä, ja kerää nyt kiitosta rohkealla, opiskelijoiden osallistamista korostavalla lähestymistavallaan.