Avoin yliopisto muuttaa

Avoimen yliopiston kaikki kurssit ja palvelut järjestetään vuoden 2019 alusta lähtien Otaniemen kampuksella.
Avoimen yliopiston tarjonnassa on n. 140 iltakurssia vuosittain. Pääosa kursseista on järjestetty Töölön kampuksella ja kesään 2018 saakka osin myös Arabian kampuksella. Otaniemen iltatoiminta tulee siis entisestään vilkastumaan.
Eniten kursseja järjestetään Kandidaattikeskuksessa (Otakaari 1) mutta myös muissa rakennuksissa voi olla opetusta. Avoimen yliopiston palvelutoiminnot keskittyvät Kandidaattikeskuksen Y-käytävän varrelle Starting Pointin yhteyteen. Tarkat yhteystiedot päivitetään joulukuussa.
Rakennusten auloissa on infonäyttöjä sekä info-pisteitä, joista voi kysyä neuvoa salin löytymiseksi. Rakennusten suuren koon vuoksi kannattaa varata hieman enemmän aikaa ennen ensimmäistä luentoa salin etsimistä varten. Myös - sovelluksen avulla voi suunnistaa kampuksella.
Lue lisää uutisia

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina
Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.
Tutkimuksen muuttaminen vaikuttavuudeksi: avainkohtia Inventors-ohjelman paneelista
Aalto-yliopiston Inventors-ohjelma järjesti paneelikeskustelun, johon kokoontui tiedemaailman, yrittäjyyden ja teollisuuden asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään siitä, miten tieteelliset ideat muutetaan menestyksekkäiksi yrityksiksi.Kemian tekniikka vei mennessään – alumnin tarina Otaniemestä työelämään
Kemian tekniikan korkeakoulusta valmistunut alumni Juha Malinen kertoo lämpimästi opiskeluvuosistaan Otaniemessä, opinnoista, jotka tukivat työelämään siirtymistä ja auttoivat löytämään oman paikan kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa.