91

Uutiset

Automaatio ja robotiikka ä informaatioteknologia erkaantuivat omiksi hakukohteikseen

Sähkötekniikan korkeakoulussa on nyt neljä suomen- ja ruotsinkielistä hakukohdetta.
Aalto-yliopiston opiskelijoita
Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun kandidaattivaiheen hakukohteet ovat uudistuneet. Entinen automaatio- ja informaatioteknologian hakukohde erkaantui kahdeksi eri hakukohteeksi, jotka ovat automaatio ja robotiikka ä informaatioteknologia

Uudistuksen jälkeen Sähkötekniikan korkeakoulussa on tarjolla neljä suomen- ja ruotsinkielistä kandidaattihakukohdetta: 

  • Automaatio ja robotiikka
  • Bioinformaatioteknologia
  • Elektroniikka ja sähkötekniikka
  • Informaatioteknologia

Huom! Haku kandidaattihakukohteisiin on 16.–30.3.2022. Kaikki kandidaatti- ja maisteritason ohjelmat löytyvät Tule opiskelemaan Sähkötekniikan korkeakouluun -sivuilta. 

Tutustu tarkemmin eri hakukohteisiin

    Sähköpajakurssilaisia

    Automaatio- ja robotiikka

    Automaatiota tarvitaan kaikkialla, jokaisesta kodista teollisuuteen, ja sen avulla hallitaan esimerkiksi tehtaita, voimalaitoksia ja liikennettä. Automaatio on välttämätön teknologia kestävän tulevaisuuden luomisessa. Se luo edellytyksiä ympäristöystävälliselle, laadukkaalle, turvalliselle ja hyvin toimivalle yhteiskunnalle. Automaatio on keskeisessä roolissa esimerkiksi, kun siirrytään uusiutuvaan energiantuotantoon, jolloin joudutaan älykkäästi mukauttamaan rakennusten, liikenteen ja teollisuustuotannon energiankulutusta.

    Robotiikka on automaation osa-alue, jossa kehitetään kaikenlaisia itsenäisesti toimivia laitteita. Yhdessä toimivat ja oppivat teollisuusrobotit, itseajavat autot ja työkoneet ä esimerkiksi kirurgiset laitteet ovat esimerkkejä roboteista.

    Lue lisää hakukohteesta täältä: Automaatio ja robotiikka

    Aalto-yliopiston opiskelijoita

    Bioinformaatioteknologia

    Bioinformaatioteknologia on poikkitieteellinen pääainekokonaisuus, joka valjastaa insinööritieteet, matematiikan ja tietotekniikan bio- ja terveysalan haasteiden ratkaisemiseen. Bioinformaatioteknologian hakukohde kouluttaa tulevaisuuden huippuosaajia, jotka pyrkivät löytämään ratkaisuja esimerkiksi sairauksien diagnosointiin, niiden hoitoon ja ehkäisyyn, ympäristön puhdistamiseen ä elämän laadun parantamiseen.

    Lue lisää: Bioinformaatioteknologia

    Sähköpajakurssilaisia

    Elektroniikka ja sähkötekniikka

    Mitä yhteiskunta olisi ilman elektroniikan ja sähkötekniikan avaamia mahdollisuuksia? Käytämme päivittäin esimerkiksi terveyden, liikkumisen, ja viestinnän ratkaisuja, jotka kaikki perustuvat elektroniikkaan ja sähkötekniikkaan. Elektroniikan ja sähkötekniikan hakukohde antaa opiskelijalle valmiudet hahmottaa ja ymmärtää näitä ratkaisuja matematiikan, fysiikan, elektroniikan ja ohjelmoinnin opintojen pohjalta. Opiskelijoista valmistuu tekniikan kandidaatteja, joilla on loistavat valmiudet toimia meitä ympäröivien sähköteknisten laitteiden ja sovellusten parissa, ymmärtää teknologiaa innovaatioiden taustalla, ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristömme kehitykseen.

    Lue lisää: Elektroniikka ja sähkötekniikka

    Aalto-yliopiston opiskelijoita

    Informaatioteknologia

    Tiedätkö mitä tapahtuu taustalla mobiiliverkossa ja Internetissä, kun ostat puhelimellasi verkkokaupasta uuden tuotteen, katsot videoita YouTubesta tai kun käytät Snapchatia tai Instagramia? Oletko miettinyt miten puheohjaus tai radioteknologia toimii, mikä on tekniikka itseohjautuvien autojen takana tai miten internetin viihdeteknologian energiankulutus minimoitaisiin?

    Informaatioteknologiat mahdollistavat esimerkiksi edellä mainitut ihmisten arkipäivään vaikuttavat sovellukset, älykkäät kodit ä monet uudet terveysteknologiset ratkaisut. Informaatioteknologia on vielä paljon muutakin ja ratkaisevan tärkeässä asemassa yhteiskunnan ja organisaatioiden toiminnalle. Hakukohteen opinnot antavat ohjelmoinnista, matematiikasta ä fysiikasta kiinnostuneille opiskelijoille loistavat valmiudet kehittyä tulevaisuuden asiantuntijoiksi bittejä ja reaalimaailmaa yhdistäville ajankohtaiseille aloille. Mobiiliteknologian, terveysteknologian sovellusten ja internetin haasteet odottavat ratkaisijaansa.

    Lue lisää: Informaatioteknologia

    Miksi valita sähkötekniikka? Lue opiskelijoiden kokemuksia eri pääaineista!

    Opiskelija Zachary Burda Dipolin edessä talvella Otaniemessä.

    Opiskelija Zachary Burda haluaa kehittää ihmisten arkea helpottavia robotteja

    Automaation ja robotiikan pääaineessa opiskeleva Zachary ihastui lukiossa Aallon nykyaikaisuuteen ja yrittäjähenkisyyteen.

    Uutiset
    Opiskelija Niina Tapanainen talvella Otaniemessä.

    Opiskelija Niina Tapanainen: Opiskelen tekniikkaa, koska haluan parantaa ihmisten elämää

    Niina valitsi kandivaiheessa informaatioteknologian pääaineen. Hän kannustaa yhdistämään tekniikan ennakkoluulottomasti myös humanistisiin aloihin.

    Uutiset
    Antti Regelin/ automaatio- ja informaatioteknologia/ Aalto-yliopisto /image: Ira Matilainen

    Opiskelija Antti Regelin: Aallossa meitä kannustetaan olemaan luovia ja rohkeita

    ”Tekniikkaa en ainakaan lähde opiskelemaan”, ajatteli Antti Regelin lukiossa. Toisin kuitenkin kävi, sillä hän päätyi opiskelemaan automaatiota ja robotiikkaa Aalto-yliopistoon.

    Uutiset
    Electrical engineering student Emmaleena Ahonen.

    ”Sähkötekniikan alalla saa rakentaa vastuullisempaa ja älykkäämpää tulevaisuutta”

    Opiskelija Emmaleena Ahosen mielestä alan tulevaisuus näyttää aurinkoiselta, koska osaamista tarvitaan yllättävilläkin aloilla.

    Uutiset
    Aalto University / First year master’s student Oskari Lehtonen / photo: Linda Koskinen

    Bioinformaatioteknologian kandiohjelmassa tehtäviä ratkotaan yhdessä ja se on kaikkein siisteintä

    Laajan kurssitarjonnan ä korkeakoulujen välisen vapaan liikkuvuuden ansiosta Oskari Lehtonen pystyi syventymään häntä kiinnostaviin aiheisiin.

    Uutiset
    • äٱٳٲ:
    • Julkaistu:
    Jaa
    URL kopioitu

    Lue lisää uutisia

    Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
    Opinnot Julkaistu:

    Kesämuistio tohtoriopiskelijoille

    Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
    Opiskelija tietokoneen äärellä.
    ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

    FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

    FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
    Students during the Opening Ceremony of the Information Technology Program on June 2nd, 2025.
    Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

    30 vuotta innovointia: Aalto-yliopiston Information Technology Program ITP täyttää 30 vuotta

    Information Technology Program ITP juhlii tänä kesänä 30-vuotista taivaltaan. Vuonna 1995 perustettu ITP on kokopäiväinen, kolmen kuukauden ja 30 opintopisteen laajuinen kesäohjelma, joka kokoaa yhteen opiskelijoita eri puolilta maailmaa ja eri tieteenaloilta.
    Inventors Programme panel
    Opinnot Julkaistu:

    Tutkimuksen muuttaminen vaikuttavuudeksi: avainkohtia Inventors-ohjelman paneelista

    Aalto-yliopiston Inventors-ohjelma järjesti paneelikeskustelun, johon kokoontui tiedemaailman, yrittäjyyden ja teollisuuden asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään siitä, miten tieteelliset ideat muutetaan menestyksekkäiksi yrityksiksi.