91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Arkkitehtuuri innosti nuoria säveltäjiä

Musiikkitoimijoiden kanssa toteutettu yhteistyöhanke yhdistää arkkitehtuuria ja musiikkia.
kuule minä sävellän_työpaja_arkkitehtuurin laitos

Kuule, minä sävellän! on monimuotoinen koulutushanke, jossa lapset, nuoret ja aikuiset saavat mahdollisuuden säveltää sinfoniaorkesterin soittimille. Heitä ohjaavat ammattisäveltäjät, eri taiteiden alan taiteilijat ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemian eri aineryhmien opiskelijat ja musiikkikasvatuksen lehtori.

Kaudella 2020–2021 hankkeen teemana oli Utelias tila ja toteutettavan sävellyksen innoittajana toimi arkkitehtuuri. Mitkä asiat yhdistävät musiikkia ja arkkitehtuuria? Projekti toteutettiin yhteistyössä Aalto-yliopiston arkkitehtuuriosaston, Arkkitehtuurimuseon ja Musica Nova -musiikkifestivaalin kanssa.

Aalto-yliopiston arkkitehtiopiskelijat perehdyttivät koululaiset ja Sibelius-Akatemian opiskelijat arkkitehtuurin peruskäsitteisiin ja järjestivät Arkkitehtuurimuseossa työpajan, jossa käsiteltiin askartelutehtävien ja harjoitusten avulla tilaa, materiaalia, valoa ja ääniä kaupungissa. Säveltäjinä oli kaksitoista yläasteikäistä nuorta Tapiolan koulusta ja Vantaan kansainvälisestä koulusta sekä Malmin koulusta Helsingistä.

Arkkitehtiopiskelijoiden oli myös määrä suunnitella tilainstallaatio konserttiin, mutta konsertti muuttui pandemiarajoitusten vuoksi videotallenteeksi. Opiskelijat kuvasivat ja editoivat videoesittelyt sävellyksistä ja koostivat ne musiikkiosuuksien kanssa yhteen.

Kuule, minä sävellän -yhteistyö pohjautuu New Yorkin filharmonikkojen Very Young Composers -koulutusohjelmaan.  Hankkeessa mukana ovat Kansallisooppera, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Radion sinfoniaorkesteri, Helsingin kaupunginorkesteri ja Musiikkitalo. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âötahojen ammattimuusikoista koostuva Kuule Ensemble esittää syntyneet uudet teokset yleisölle.
Hankkeen kautta toteutettuja sävellyksiä on esitetty jo 13 konsertissa vuodesta 2011 lähtien. Joka vuonna tuotannossa on uusi näkökulma ja uusi kohderyhmä.

Nuorten säveltäjien konsertti on nauhoitettu Musiikkitalossa keväällä 2021.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹:

Kuule, minä sävellän:

Pirjo Sanaksenaho, arkkitehtuurin laitoksen johtaja, Aalto-yliopisto, pirjo.sanaksenaho@aalto.fi, 050 5714900

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

#1 yliopisto Suomessa (QS World University Rankings) punaisella taustalla.
Yliopisto Julkaistu:
Näkymä Otaniemen kampuksen keskiöstä
Kampus Julkaistu:

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.