91

Uutiset

Älykäs talotekniikka sai lisää lahjoittajia

Älyrakennusten rooli tulee kasvamaan entisestään uusiutuvan energian ja digitalisaation synnyttämässä murroksessa.
Aalto logo at the Otaniemi campus
Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Keväällä saatu yli miljoonan euron lahjoitus älykkään talotekniikan ja älyrakennusten opetuksen ja tutkimuksen kehittämistyöhön sai jatkoa, kun Helvar, Granlund, Ramboll sekä RIL ry liittyivät lahjoittajien joukkoon.

”Puolentoista miljoonan euron keräystavoite on lähes saavutettu. Olen todella iloinen, että olemme saaneet mukaan yrityksiä, säätiöitä ja järjestöjä. Heidän ymmärryksensä alasta ja tulevaisuuden suunnitelmat kehitystyöstä täydentävät kuvaamme älyrakennuksista kasvavana alana, Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Jyri Hämäläinen iloitsee.

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun älykkäiden rakennusten opetuksen ja tutkimuksen laajentamista varten on perustettu tohtorikoulu. Sen tavoitteena on kouluttaa uusia asiantuntijoita, jotka voivat auttaa muuttamaan alaa luomalla kattavan käsityksen alan tulevista mahdollisuuksista. Lahjoitusvaroin perustettava tohtorikoulu on alan ensimmäinen Suomessa.

Lahjoittajat toivovat tohtorikoulutettavia alalle

"Olemme erittäin tyytyväisiä pitkästä yhteistyöstä Aalto-yliopiston kanssa, sekä mahdollisuudesta panostaa älykkään talotekniikan ja älyrakennusten opetuksen ja tutkimuksen kehittämistyöhön tällä 100-juhlavuoden lahjoituksellamme. Olen ilahtunut voidessamme tukea alan opetusta ja älyrakennuksen kokonaisuutta ymmärtävien osaajien kouluttamista ja tutkimustyötä. Meille yhteistyö Aalto-yliopiston kanssa merkitsee erityisesti juuri alan viimeisimmän tietotaidon vaihtoa sekä oman osaamisemme jakamista. Näin tulevaisuuden osaajien koulutus kohdistuu juuri ihmiskeskeisten ja ekologisten älyrakennusten kehittämiseen, suunnitteluun ja toteutukseen”, Helvarin toimitusjohtaja Adel Hattab sanoo.

”Korona osoitti, että tarvitsemme kiinteistöihin entistä älykkäämpiä ja joustavampia ratkaisuja, jotka mahdollistavat kiinteistöjen turvallisen ja tehokkaan käytön myös poikkeusoloissa. Näiden uusien teknologioiden kehittäminen ja soveltaminen vaatii poikkitieteellistä ja käyttäjälähtöistä taloteknistä osaamista. On hienoa, että Aallon älyrakentamisen tutkijakoulu vastaa tähän tarpeeseen”, Ramboll Finlandin Älykkään ja Kestävän Rakentamisen palvelualueesta vastaava johtaja Mika Kovanen sanoo.

”Haluamme lahjoituksellamme tukea Aallon mahdollisuuksia kehittää älykkään talotekniikan ja älyrakennusten opetusta ja tutkimusta. Tämä on tärkeää koko alan kehittymisen kannalta. Älyrakennukset ja älykäs talotekniikka ovat avainasemassa yhteiskuntamme isoimpien haasteiden ratkaisemisessa - niin ilmastovaikutusten vähentämisessä kuin turvallisen ja viihtyisän työskentelyn sekä asumisen mahdollistajana”, Granlundin innovaatiot- ja kehitysosaston johtaja Tuomas Laine kommentoi.

”Älyrakennusten tohtorikoulu on erittäin tarpeellinen osaamisen varmistamiseksi myös tulevaisuudessa. RIL haluaa olla mukana varmistamassa kiinteistö- ja rakentamisalan osaamisen kehittymistä Suomessa”, RIL ry:n toimitusjohtaja Janne Tähtikunnas sanoo.

Älyrakennusten opetus ja tutkimus keskittyvät Aalto-yliopistossa käyttäjäkeskeisyyteen, autonomisiin itseoppiviin järjestelmiin, digitalisaation tuomiin uusiin toimintatapoihin sekä integraatioihin talotekniikan, ICT-järjestelmien, energiaverkkojen sekä liikenteen välillä. Opetusalaan kuuluvassa sähkösuunnittelussa huomioidaan myös uusien teknologioiden vaikutus suunnittelijan työhön.

Lisätietoa alasta tutkimusryhmän verkkosivuilta

Lisätietoa lahjoituksesta:

Dekaani Jyri Hämäläinen
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu
dean-elec@aalto.fi
p. 050 316 0975

Lisätietoja talotekniikan tutkimuksesta ja koulutuksesta:

Työelämäprofessori Heikki Ihasalo
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu
heikki.ihasalo@aalto.fi
p. 040 820 9623

Työelämäprofessori Jaakko Ketomäki
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu
jaakko.ketomaki@aalto.fi
+358 3000 119

Professori, LVI-tekniikka, Risto Kosonen
Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu
risto.kosonen@aalto.fi
040 502 7484

Rakennuksiin ratkaisuja älykkään talotekniikan avulla

Aalto-yliopistolle yli miljoonan euron lahjoitus älykkään talotekniikan ja älyrakennusten opetuksen ja tutkimuksen kehittämistyöhön.

Lue lisää
A-logo at Otaniemi. Photo: Mikko Raskinen / Aalto University
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

GloWater
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miten veden kestävä ja oikeudenmukainen käyttö turvataan kriisien ajassa?

Monitieteinen GloWater-projekti kehittää ratkaisuja, joiden avulla valtiot ja yritykset voivat hallita vesiriskejään ja vahvistaa vesivastuullisuuttaan kansalaisyhteiskunnan näkökulmat huomioiden. Projekti tuottaa myös uusia näkökulmia vesivarojen kestävyyteen huomioimalla veden roolin koko maapallon tilan säätelyssä.
Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.
Ihmisiä mustissa akateemisissa kaavuissa ja sinisissä hatuissa seremoniassa. Osa seisoo, toiset taputtavat istuen.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun promootiota 2025 vietettiin juhlavissa merkeissä

Kaikkiaan 59 maisteria ja 41 tohtoria promovoitiin. Yhteensä osallistujia oli 225, ja promootioviikkoa vietettiin juhlavissa ja iloisissa tunnelmissa.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.