91

Uutiset

Alvar Aallon suunnittelema Otaniemen ostoskeskus peruskorjataan

Aalto-yliopiston kampuksella sijaitsevan, Otaniemen ostarina tunnetun rakennuksen peruskorjaus alkoi maaliskuussa 2020.
Otaniemi's old shopping centre from air
Kuva: Helifoto

Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella sijaitseva ostoskeskuksen peruskorjaus alkoi maaliskuussa 2020. Töiden on määrä valmistua toukokuussa 2021. Vuonna 1961 valmistuneen rakennuksen on suunnitellut Alvar Aalto.  

“Peruskorjauksen tarkoituksena on saattaa merkittävä rakennus alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa arvoisellaan tavalla. Uuden elämän myötä ostari tulee tarjoamaan lisää vetovoimaisia palveluita nopeasti kehittyvälle alueelle sekä edustamaan kampusta keskeisen sijaintinsa ansiosta”, toteaa Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Ville Jokela

Rakennus uudistetaan peruskorjauksen myötä palvelemaan monipuolista liiketoimintaa ja talotekniikka uusitaan. Myös julkisivu kunnostetaan ja entisöidään. Kaikki vanhat ikkunat ja ulko-ovet kunnostetaan tai uusitaan vanhoja alkuperäisiä suunnitelmia mukaillen. Korjaussuunnitelmat on tehty rakennuksen historiallista ja arkkitehtonista arvoa kunnioittaen yhteistyössä Museoviraston ja Alvar Aalto -säätiön kanssa. 

Historiallisesti ja sosiaalisesti merkittävä  

Otaniemen ostari on tuttu monelle kampuksella opiskelleelle ja asuneelle. Rakennusta on kuvattu myös kampusalueen käyntikortiksi, sillä se on sisääntuloväylien luona ja keskeisellä sijainnilla yliopiston päärakennuksen Dipolin, Kandidaattikeskuksen ja Harald Herlin -oppimiskeskuksen läheisyydessä. Rakennus on myös harvinaisuus, sillä se on yksi harvoista Alvar Aallon suunnittelemista myymälärakennuksista.  

Ostarin valkoiset, rapatut seinät, suuret näyteikkunat ja koko rakennuksen pituinen käytävä sekä kaariaiheinen katto erottavat rakennuksen muista, punatiilisistä Alvar Aallon suunnittelemista tutkimus- ja opetusrakennuksista. 

Lisää palveluja Otaniemen kampukselle 

Ostari tulee jatkossakin toimimaan mielenkiintoisena ja vetovoimaisena kohtaamispaikkana. Samalla Otaniemen palveluja kehitetään yhä kokonaisvaltaisemmin ja liikekeskuksen edistämisessä otetaan huomioon alueen palvelukokonaisuus.  

“Ostoskeskuksen vuokralaiskokonaisuutta muodostetaan parhaillaan, ja keskus tulee tarjoamaan arkea tukevia lähipalveluita sekä kohtaamispaikkoja ravintoloineen, myymälöineen ja toimistotiloineen. Jatkossa ostari ja kauppakeskus A Bloc toimivat kampuksen vapaa-ajan ja palveluiden keskittymänä ja tukevat toisiaan tarjoamalla monipuolisia palveluita ja tiloja”, kertoo Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n Head of Leasing and Sales Jenna Isokuortti

Rakennuksen osoite: Otakaari 27 
Rakennuttaja: Otaniemen Liikekeskus Oy 
Pääurakoitsija: Pakrak Oy 
Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehdit Q4 Oy 
Korjaus- ja modernisointitöiden aikataulu: maaliskuu 2020 – toukokuu 2021 
Projektin verkkosivut: /fi/toimipisteet/otaniemen-ostoskeskus 

äپٴᲹ&Բ;

Vuokraukseen liittyvät asiat: 
Jenna Isokuortti 
Head of Leasing and Sales 
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy 
jenna.isokuortti@aalto.fi 
050 464 4020 

Peruskorjaukseen liittyvät asiat: 
Jarmo Wilander 
Johtaja, rakennuttaminen 
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy 
jarmo.wilander@aalto.fi 
040 541 3304 

Ostoskesus A Blanc edestä

A Blanc

Otakaari 27

Toimipisteet
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:
An aerial image from early autumn of a new building soon to be finished on campus.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaiset tyytyväisiä Kide-rakennukseen

Kide on koettu onnistuneena rakennuskokonaisuutena.
Ville Viikari, Tapio Lokki, Tomi Laurila ja Tuomas Savolainen.
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Sähkötekniikan korkeakoulun laitosjohtajat valittu

Tomi Laurila aloittaa sähkötekniikan ja automaation laitoksen johtajana ja Tuomas Savolainen Metsähovin radio-observatorion johtajana. Ville Viikari ja Tapio Lokki jatkavat tehtävissään.