
Tämän kevään korkeakoulujen yhteishaussa Aalto-yliopistoon hakeneiden määrä nousi. Hakijoita oli yhteensä 12 567, kun viime vuonna vastaava luku oli 11 898. Aalto-yliopiston oli asettanut ensisijaiseksi hakutoiveeksi 8 510 hakijaa, missä on kasvua edellisvuodesta 15 prosenttia.
Kauppatieteiden suomenkieliseen kandidaattiohjelmaan haki 5 074 henkilöä, ja heistä ensisijaisia oli 3 201. Viime vuoteen verrattuna ensisijaisten hakijoiden määrä kasvoi 15 prosenttia. Englanninkielisistä hakukohteista International Business -ohjelmaan Mikkelissä oli 781 hakijaa ja uuteen Economics-ohjelmaan 487 hakijaa.
Tekniikan alan hakukohteisiin oli yhteensä 5 412 hakijaa, ja heistä ensisijaisia oli 3 221. Hakijamäärä sisältää myös avoimen yliopiston väylän ja MAOL-kilpailuissa menestyneiden väylän kautta hakeneet sekä 723 englanninkielisen tekniikan alan kandidaattiohjelman hakijaa. Viime vuoteen verrattuna ensisijaisten hakijoiden määrä kasvoi 15 prosenttia. Kasvua tapahtui eniten tietotekniikan hakukohteessa, 25 prosenttia.
Taiteiden alalla hakijoita oli 2 041, ja heistä ensisijaisia oli 1 539. Ensisijaisten hakijoiden määrä nousi 15 prosenttia. Eniten nousua tapahtui sisustusarkkitehtuurin hakukohteessa, 20 prosenttia.
Luvut perustuvat heti hakuajan päättymisen jälkeen Opintopolusta otettuihin lukuihin, joten luvut saattavat muuttua jonkin verran raporttien päivittämisen ja hakemusten käsittelyn myötä.
Valtakunnallisen yhteishaun tulokset julkaistaan viimeistään 28.6.2018.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
hakijapalvelut@aalto.fi
Lue lisää uutisia

Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi syyskuussa 2025
lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi orientaatiopäiville!
Kasvun avaimet: Uusien kasvuyrittäjien ponnahduslauta nostaa koko Suomea
Tässä juttusarjassa kerromme Aallon työstä paremman yhteiskunnan rakentajana. Aalto Founder School opettaa taitoja, joita tarvitaan menestyvän kasvuyrityksen perustamisessa.
Suomen vanhin koulutusvientiohjelma, Executive MBA -tutkinto Etelä-Koreassa, täyttää 30 vuotta
Aalto EE:n vaikutus korealaiseen liike-elämään on ollut merkittävä.BIZ Vaihtohakuinfot marraskuussa
Lukuvuoden 2026-2027 vaihtoihin hakuaika on ensi tammikuussa 2026.Vaihtohakua varten järjestämme infoja marraskuussa.
Infoja järjestetään kampuksella ja online, suomeksi ja englanniksi.
Jos suunnittelet hakevasi vaihtoon, osallistu silloin infoon.