Aalto-yliopiston tutkijat paljastavat tunteiden kartat kehossa

Tunteiden avulla mielemme ja kehomme toiminta muuntuvat vastaamaan ympäristössä havaitsemiamme haasteita. Tällaiset kehon toiminnan muutokset ovat tärkeä osa tunnekokemusta: Esimeriksi jännitys saattaa tuntua kipristyksenä vatsan pohjassa kun taas rakastuminen saattaa tuntua lämpiminä aaltoina koko kehossa. Aalto-yliopiston tutkijoiden uusimmat tulokset osoittavat, kuinka tunteet kirjaimellisesti koetaan kehon välityksellä.
Tutkimuksessa havaittiin, että kaikki yleisimmät tunteet aiheuttavat voimakkaita tuntemuksia kehossa, ja että eri tunteet aiheuttavat keskenään erilaisia kehollisia tuntemuksia. Tunteisiin liittyvät keholliset tuntemukset olivat myös samanlaisia eri kulttuureissa (esimerkiksi Suomessa ja Taiwanissa), mikä osoittaa että tunteet ovat biologisesti määräytyneitä, lajinkehityksessä syntyneitä selviytymismekanismeja.
"Tunteisiin liittyvät kehon ja mielen muutokset valmistavat meidät reagoimaan tehokkaasti erilaisiin ympäristön uhkiin mutta toisaalta myös myönteisiin tapahtumiin kuten sosiaaliseen kanssakäymiseen. Omien kehon tilojen tunnistaminen aiheuttaa todennäköisesti meille tietoisen tunnekokemuksen, kuten esimerkiksi kokemuksen siitä että olemme iloisia", kertoo professori Lauri Nummenmaa Aalto-yliopistosta.
"Tuloksilla on laajaa merkitystä tunteiden ja niiden kehollisen perustan ymmärtämiselle. Toisaalta tulokset auttavat ymmärtämään erilaisia tunne-elämän häiriötiloja, ja tarjoavat uudenlaisia mahdollisuuksia niiden diagnostiikkaan."
Tutkimus toteutettiin Internet-pohjaisena kyselytutkimuksena, johon osallistui yli 700 henkilöä Suomesta , Ruotsista ja Taiwanista. Osallistujille tuotettiin erilaisia tunnetiloja, jonka jälkeen heitä pyydettiin värittämään tietokoneella esitetyistä ihmiskehoista alueet, joiden toiminnan he kokivat heikkenevän tai voimistuvan.
Tutkimusta ovat rahoittaneet Euroopan tiedeneuvosto (ERC), Suomen Akatemia ja Aalto-yliopisto (aivoAALTO-projekti).
Yhdysvaltain tiedeakatemia julkaisi 30.12.2013 Proceedings of The National Academy of Sciences of The United States of America (PNAS)-tiedejulkaisussaan.
´¡±ô°ì³Ü±è±ð°ùä¾±²õÂá³Ü±ô°ì²¹¾±²õ³Ü:
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Professori Lauri Nummenmaa
Aalto-yliopisto ja Turun PET-keskus
lauri.nummenmaa@aalto.fi
p. 050 431 9931
Tutkija Enrico Glerean
Aalto-yliopisto
enrico.glerean@aalto.fi
p. 050 594 3377
Lue lisää uutisia

Koneoppiminen tuo vallankumouksen tutkimukseen ja tuotekehitykseen – uuden tekoälyinstituutin johtajalle merkittävä EU-rahoitus
Samuel Kaski on saanut ERC:n rahoituksen uudenlaisen koneoppimisen kehittämiseen.
Aalto-yliopiston Furniture Program on esillä 3daysofdesign-tapahtumassa Kööpenhaminassa
Kööpenhaminassa järjestettävä 3 Days of Design -muotoilufestivaali järjestetään 18.-20. kesäkuuta 2025.
Kauppakorkeakoulun tutkijat ja asiantuntijat ovat jälleen jakaneet asiantuntemustaan monissa kansainvälisissä medioissa
Kevään 2025 (maalis-toukokuu) aikana Kauppakorkeakoulu oli esillä useissa julkaisuissa, jotka saavuttivat yli 270 000 katselukertaa ympäri maailmaa.