91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Aalto-yliopiston toiminta kehittyi suotuisasti vuonna 2017

Innovaatioekosysteemi sai laajaa kansainvälistä tunnustusta.

Aalto-yliopisto jatkoi vuonna 2017 tutkimusprofiilinsa uudistamista. Eniten viittauksia saavien, vertaisarvioitujen top 10% -julkaisujen määrä kasvoi 18 prosentilla ja yliopiston saama erittäin kilpailtu tutkimusrahoitus kolmella prosentilla. Arvostettu QS World University Rankings arvioi Aalto-yliopiston olevan taiteen ja muotoilun alalla 9. sijalla maailmassa (13. vuonna 2016). Kampuksella kehittyvä innovaatioekosysteemi sai laajaa kansainvälistä tunnustusta. 

Vuosi 2017 oli Aalto-yliopiston kahdeksas toimintavuosi. Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi yliopiston toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 20.3.2018.

Yliopiston pro forma -tuloslaskelman mukainen operatiivisen toiminnan ylijäämä oli 4 miljoonaa euroa (vuonna 2016 alijäämä oli 5 miljoonaa euroa). Pro forma -tuloslaskelman mukaiset operatiivisen toiminnan tuotot olivat 345 (353) miljoonaa euroa, josta 229 (237) miljoonaa euroa oli opetus- ja kulttuuriministeriöltä suoraan saatua rahoitusta. Operatiivisen toiminnan kulut olivat 341 (358) miljoonaa euroa, josta henkilöstökulujen osuus oli 64 (63) prosenttia ja tilakulujen osuus 14 (18) prosenttia.

Sijoitustoiminnan ylijäämä oli 90 (22) miljoonaa euroa. Ylijäämä koostui pääasiassa allokaatiomuutoksista ja sijoitusrahastojen vaihdosta syntyneestä ylijäämästä. Pitkään sijoitussalkussa olleiden sijoitusrahastojen myynnistä saadut varat on uudelleensijoitettu vastaaviin kustannustehokkaampiin rahastoihin.

Aalto-yliopistosta ja sen tytäryhtiöistä koostuvan Aalto-yliopistokonsernin nettoylijäämä oli 93 (25) miljoonaa euroa. Konsernin taseen loppusumma oli vuoden lopussa 1 712 (1 607) miljoonaa euroa.

Aalto-yliopiston avainlukuja 2017
Vastuullisuusraportit

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

#1 yliopisto Suomessa (QS World University Rankings) punaisella taustalla.
Yliopisto Julkaistu:
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
An aerial image from early autumn of a new building soon to be finished on campus.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaiset tyytyväisiä Kide-rakennukseen

Kide on koettu onnistuneena rakennuskokonaisuutena.