91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiö jakoi apurahoja jatko-opintoihin ja postdoc-vierailuihin

Tukisäätiö sai kevään apurahakierroksellaan ennätysmäiset 147 hakemusta, joista se pystyi rahoittamaan 24 kpl, yhteensä 178 000 euroa.

Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiö (ent. Teknillisen korkeakoulun tukisäätiö) on suomalaisen teollisuuden vuonna 1979 perustama säätiö, jonka tarkoituksena on Aalto-yliopistossa suoritettavan teknistieteellisen tutkimuksen tukeminen ja siihen liittyvän opetustoiminnan edistäminen. Säätiö jakaa apurahoja opinnäytteisiin jatkuvasti. Kerran vuodessa jaetaan tutkimusapurahoja säätiön pääoman tuotosta mm. Harri Hintikan, Matti Ilmarin, Kalevi Nummisen, Pentti Talosen ja Paavo Urosen rahastoista sekä Wärtsilän rahastosta. Tänä vuonna jaettiin myös telekommunikaation alan Ritva Sirén Scholarship.

Jaetut apurahat on listattu tällä sivulla. Valinta oli vaikea, koska erittäin korkeatasoisia hakemuksia saatiin ennätysmäärä. Apurahat vaihtelevat muutaman tuhannen euron matka-apurahoista 15000 euron jatko-opintoapurahoihin.

Aalto-yliopiston tekniikan alan korkeakoulut – Insinööritieteiden, Kemian tekniikan, Perustieteiden ja Sähkötekniikan korkeakoulut – ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Arkkitehtuurin laitos kuuluvat tukisäätiön toiminnan piiriin. Säätiö ottaa yrityksiltä ja yhteisöiltä vastaan lahjoituksia eri tekniikan aloille, ja myöntää apurahoja tekniikan alan opinnäytteisiin. Lisätietoja säätiöstä:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi miestä, joilla on kukkakimput, seisovat terassilla. Toinen pukeutunut mustaan pukuun ja toinen raidalliseen paitaan.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

AALTOLAB-virtuaalilaboratoriot palkittiin Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnolla

Kemianteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnon Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoululle, korkeatasoisen ja vaikuttavan turvallisuusosaamisen kehitystyöstä kemian alalla.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.