91

Uutiset

Aalto-yliopiston CEMS MIM -ohjelmalle erinomaiset arviot viideltä viime vuodelta

Ohjelmamme tukipalvelut, liikeviestinnäntaitojen opetus ja bisnesprojektit saivat parhaat arviot.
The picture shows CEMS students.
CEMS-opiskelijoita.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on maailman johtavien kauppakorkeakoulujen, suuryritysten ja järjestöjen muodostaman CEMS-yhteisön jäsen (the Global Alliance in Management Education). Yhteisöön kuuluu 33 jäsenyliopistoa ja 74 kansainvälistä yritystä tai järjestöä.

CEMSin päätoimisto (Global Office) kerää järjestelmällisesti opiskelijoiden arvioita ja näkemyksiä CEMS MIM (Master in International Management) -opinnoista. Näiden arvioiden tarkoituksena on palvella ohjelman sisäisenä työkaluna laadunvarmistukselle ja jatkuvalle kehitystyölle – ja tuoda energiaa ohjelman kehittämiseen sisäisen kilpailun muodossa, ehdottoman ystävällisessä hengessä.

CEMS-korkeakoulut ovat nyt saaneet päätoimistoltaan tulokset sekä viime keväältä että koko akateemiselta vuodelta 2019–2020. Ensimmäistä kertaa historiansa aikana CEMS myös koosti yhteenvedon viimeisen viiden vuoden arvioista. Aallon CEMS MIM sai toiseksi parhaat arviot tältä viiden viime vuoden kokonaisuudelta. Aaltoa paremmat arviot sai vain University of St.Gallen (HSG).

“Aallon CEMS MIM -ohjelma sai koko lukuvuoden osalta erinomaiset arviot, vaikkakin syyslukukausi 2019 oli meille haastava. Jouduimme silloin yllättävien sairastumisten takia tekemään pikaisia uudelleenjärjestelyjä, mutta niistäkin selvittiin. Lukuvuoden onnistumisesta kiitos kuuluu aivan erityisesti kolmelle loistavat arviot saaneelle osa-alueelle eli ohjelman tukipalveluille, liikeviestinnäntaitojen kurssille ja bisnesprojekteille. CEMS-manageriemme Arja Sahlbergin ja Liisa Kotilaisen sitoutunut ja ammattitaitoinen työpanos näkyi arvioissa, liikeviestinnäntaitoja hiottiin menestyksellä opettaja Michael Bakerin johdolla ja ratkomalla UPM:n tarjoama liiketoimintahaaste, ja bisnesprojektit koettiin mielenkiintoisina”, kertoo Aallon CEMSin akateeminen johtaja Rita Järventie-Thesleff.

”Bisnesprojektit ovat viidentoista opintopisteen laajuisia. Viime keväänä opiskelijat työstivät yhteensä yhdeksän haastavaa, mielenkiintoista ja strategista projektia kuudelle eri yritykselle. Kukin opiskelija työskenteli projektin eteen peräti 400 tuntia. Jokaista projektia luotsasi kaksi tutoria: vähintään yksi työn teettävästä yrityksestä ja yksi Aallosta. Myös tutoropettajien työpanos on bisnesprojekteissa suuri, ja he tekivät jälleen erinomaista työtä opiskelijoiden ohjaamisessa.”

Rita Järventie-Thesleff kiittää erittäin lämpimästi Kauppakorkeakoulua tuesta, jota CEMS on saanut ohjelmansa kehittämiseksi, ja kaikkia niitä Aallon kollegoja, jotka ovat opettaneet CEMS MIM -ohjelmassa. ”Myöskään ilman sitoutuneita yrityskumppaneitamme ja CEMS-alumneja emme pystyisi yhdistämään akateemista tietämystä ja tosielämän liiketoimintahaasteiden ratkaisemista samalla tasolla kuin nyt. Viimeisimpänä vaan en vähäisimpänä haluan kiittää upeita CEMS-opiskelijoitamme ”Cemssareita”, jotka luovat yhteisölleen ympäristön, jossa on hyvä opiskella erittäin päämäärätietoisesti.”

CEMS Graduation 2018_Photo: CEMS official

CEMS MIM in Aalto University

CEMS MIM in yksi maailman arvostetuimmista kansainvälisen johtamisen maisteriohjelmista. CEMS on maailmanlaajuinen kauppakorkeakoulujen, yritysten ja kansalaisjärjestöjen muodostama yhteenliittymä, jonka tavoitteena on kouluttaa opiskelijoista vastuullisia johtajia ja päätöksentekijöitä kansainvälisille markkinoille. CEMS MIM tarjotaan Aallossa Add-on -ohjelmana ja osana Global Management -maisteriohjelmaa. Molemmat ohjelmarakenteet sisältävät kansainvälisen vaihdon jossain toisessa CEMS-koulussa.

Opiskelu Aallossa
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille

Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Opiskelijoita Korkeakoulunaukiolla
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun tutkijat ja asiantuntijat ovat jälleen jakaneet asiantuntemustaan monissa kansainvälisissä medioissa

Kevään 2025 (maalis-toukokuu) aikana Kauppakorkeakoulu oli esillä useissa julkaisuissa, jotka saavuttivat yli 270 000 katselukertaa ympäri maailmaa.
Students during the Opening Ceremony of the Information Technology Program on June 2nd, 2025.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

30 vuotta innovointia: Aalto-yliopiston Information Technology Program ITP täyttää 30 vuotta

Information Technology Program ITP juhlii tänä kesänä 30-vuotista taivaltaan. Vuonna 1995 perustettu ITP on kokopäiväinen, kolmen kuukauden ja 30 opintopisteen laajuinen kesäohjelma, joka kokoaa yhteen opiskelijoita eri puolilta maailmaa ja eri tieteenaloilta.