91

Uutiset

Aalto-yliopistolla vahvistuva rooli suomalaisten ja amerikkalaisten yliopistojen yhteistyössä

Minnesotan osavaltion valtuuskunta vieraili yliopistossa marraskuussa.
The delegation from Minnesota togehter with Aalto University hosts.
Kuvassa vasemmalta: Jussi Impiö, Steven Massey, Terhi Mölsä, Amy Lindgren, Rachel Limón, Aaron Budge, Ilkka Niemelä, Don Weinkauf, Meredith McQuaid, Ossi Naukkarinen, Jeff Standish,and Jérôme Rickmann.

Aalto-yliopisto kehittää yhdessä Helsingin yliopiston kanssa verkostoa, jonka tarkoituksena on lisätä Suomen tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-osaamisen näkyvyyttä Yhdysvalloissa. Kehitystyötä tehdään opetus- ja kulttuuriministeriön aloitteesta.

Uusi yhteistyöaloite

Tätä työtä edistämään perustettiin aiemmin tänä vuonna tutkimus- ja innovaatioverkosto FARIA (Finnish-American Research and Innovation Accelerator), ja työn ensimmäisiä tuloksia on jo nähtävillä.

FARIAaan kuuluu 16 suomalaista korkeakoulua: 12 yliopistoa ja neljä ammattikorkeakoulua. Mukana on siis 92 prosenttia Suomen tutkimusyliopistoista, ja jäsenistö muodostaa 89 % Suomen korkeakoulujen tutkimus- ja innovaatiovoimasta (mitattuna TKI-rahoituksen määrällä). Verkosto tekee yhteistyötä useiden Suomen Akatemian lippulaivahankkeiden, Fulbright Suomi -säätiön ja tutkimusjohtajien muodostaman Finn-ARMA-verkoston kanssa. Se toimii yhteistyössä myös Suomen Yhdysvaltain-suurlähetystön, Team Finland Knowledge -verkoston ja Business Finlandin kanssa.

Guests looking at the dress made of birch.
Amy Lindgren, Aaron Budge ja Steven Massey tutustumassa koivusta valmistettuun iltapukuun.

”Toimintamme on jo herättänyt paljon kiinnostusta”, toteaa Aalto-yliopiston projektijohtaja Jérôme Rickmann. ”Esimerkiksi Minnesotan osavaltion kuvernöörin Tim Walzin korkean tason valtuuskunnan saaminen Aalto-yliopistoon osana OKM:n järjestämää vierailua oli meille suuri kunnia. Saimme tilaisuuden esitellä FARIAn toimintaa ja keskustella yhteistyöstä minnesotalaisten yritysten ja yliopistojen kanssa.”

Keskustelujen aiheena kestävä kehitys

Yhdysvaltalaisten delegaation isäntänä Aalto-yliopistossa toimi rehtori Ilkka Niemelä. Vararehtori Ossi Naukkarinen esitteli vierailun teemana ollutta kestävää kehitystä Aalto-yliopistossa strategian läpileikkaavana lähestymistapana. Professori Monika Österberg edusti Suomen Akatemian rahoittamaa materiaalien biotalouden lippulaivaa FinnCERESiä ja esitteli kestävän teknologian käyttöä.

Rahoitusta Aalto-yliopistossa yhteistyöprojekteihin

Aalto-yliopiston sisäinen haku Yhdysvaltojen kanssa tehtävään yhteistyöhön on yhä auki 9.12. saakka. FARIA järjestää työpajan Yhdysvaltojen rahoituslähteistä yhteistyössä Finn-ARMAn (Finnish Association of Research Managers and Advisors) kanssa 25.11. (englanniksi).

Lue lisää:

FARIA

Sisäinen tutkimusrahoitushaku yhteistyöprojekteille USA:n ja Intian kanssaFARIAN työpaja USA:n rahoituslähteistä

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Kaksi hymyilevää henkilöä, joista toinen kuuntelee seisten ja toinen istuu kynä kädessä ja puhuu.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Haku FITech-verkostoyliopiston syksyn kursseille on käynnissä

Etsitkö opiskeltavaa syksyksi? Hae FITechin maksuttomille kursseille ja kehitä osaamistasi monipuolisten teemojen parissa!