Aalto-yliopisto mukaan fysiikan koulutusverkostoon

Fysiikan lait ovat kaikkialla samat. Fysiikan yleispätevyyden vuoksi myös fysiikan perusteiden opetus on hyvin samanlaista eri puolella maailmaa, myös Suomen yliopistoissa. Fysiikan perus- ja aineopinnoissa on paljon päällekkäisyyttä eri yliopistojen välillä, mikä mahdollistaa yhteisten oppimateriaalien käytön. Toisaalta fysiikan syventävät opinnot ovat usein eriytyneet eri yliopistojen välillä tutkimuksen painopisteiden mukaan. Syventäviä kursseja ei ole tarjolla yksittäisissä yliopistoissa kaikilta fysiikan aloilta, ja kurssien osallistujamäärät ovat erikoistumisen vuoksi melko pieniä.
Nyt opetus- ja kulttuuriministeriöltä 654 000 euron rahoituksen saanut fysiikan koulutusverkosto (FysNet) -hanke pyrkii kokoamaan Suomen yliopistofysiikan kouluttajat kehittämään materiaaleja ja kursseja osaksi yhteistä, kansallista opintotarjontaa. Hanke toteutetaan yhteistyössä yhdeksän merkittävimmän fysiikan alan kouluttajan kanssa: Jyväskylän yliopisto (koordinaattori), Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, LUT-yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto ja Åbo Akademi.
"Kehittämisessä panostetaan laadukkaaseen ja joustavaan verkko- ja hybridiopetukseen, mikä mahdollistaa laajan ja kustannustehokkaan ristiinopiskelun. Verkostossa jaetaan hyviä pedagogisia käytänteitä, kierrätetään materiaaleja ja hyödynnetään yliopistojen vahvuuksia sisältöjen kehittämisessä", sanoo Aalto-yliopiston FysNet-hankevastaava, vanhempi yliopistonlehtori Petri Salo.
Ristiinopiskelu verkko- ja hybriditoteutuksilla painottuu syventäviin opintoihin, sillä siinä vaiheessa opiskelijat ovat jo kiinnittyneet opintoihin ja omaan laitokseen. Yhteisten materiaalien jakaminen painottuu perusopintoihin. Koulutuksen kehittämisessä hanke pääsee hyödyntämään myös yliopistojen välisten tohtorikoulutuspilottien ja lippulaivojen yhteydessä virinnyttä koulutusyhteistyötä.
"Fysiikan opetuksen kehittäjät ovat verkostoituneet viime vuosina hyvin, joten aika verkoston rakentamiseen ja vahvistamiseen konkreettisella hankkeella oli perin otollinen. Aalto-yliopistossa on kehitetty ja kehitetään fysiikan sähköisiä tehtäviä, jotka on koottu kansalliseen Abacus-tehtäväpankkiin. Tätä yhteistyötä on tarkoitus syventää fysiikan koulutusverkostossa", Salo sanoo.
Syventävien opintojen osalta hanke tavoittelee muutamaa laadukasta ristiinopiskeltavaa kurssia verkostokumppania kohden. Jo hakuvaiheessa eri yliopistoista tunnistettiin mahdollisia tarjolle annettavia kursseja sekä tarpeita uusille kursseille. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âöllä saadaan käyttöön kultakin fysiikan alalta Suomen paras asiantuntemus. Tarjonta on mahdollista saada näyttävästi esille hyödyntämällä uutta kansallista -portaalia.
Hanke kestää vuoden 2026 loppuun.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹:
Lue lisää uutisia

Unite! Networking Hub käynnistyy – vaihda parhaita käytäntöjä ja opi kollegoilta eri puolilta Eurooppaa
Unite! Networking Hub järjestetään verkossa joka kuukauden kolmantena tiistaina, ja se on suunnattu Unite!-yliopistojen akateemiselle ja hallintohenkilöstölle.
Opiskelija Sarah Asfar yhdistää arjessaan opinnot ja huippu-urheilun
Kilpatasolla sulkapalloa pelaava Sarah Asfar opiskelee Aallossa energia- ja konetekniikkaa. Alassa häntä kiinnostaa erityisesti sen merkitys tulevaisuudelle sekä opintojen käytännönläheisyys. Opintojen joustavuus on mahdollistanut Sarahille huippu-urheilun ja osa-aikatyöt opintojen ohelle.
Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 053 uutta opiskelijaa
Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 053 uutta opiskelijaa. Uusia kandidaattiopiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.