Aalto-yliopisto ja Saab solmivat kymmenvuotisen yhteistyösopimuksen

Aalto-yliopisto ja yksi maailman johtavista kansainvälisistä puolustus- ja turvallisuusyhtiöstä, SAAB AB, ovat solmineet kymmenvuotisen yhteistyösopimuksen vahvistaakseen ja syventääkseen tutkimusyhteistyötään erityisesti pitkän aikavälin anturiteknologian tutkimuksessa. Aalto-yliopisto ja Saab ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään, ja nyt solmittu sopimus vahvistaa sitä. ۳ٱٲön kokonaisarvo on noin 20 miljoonaa euroa kymmenen vuoden aikana.
Yliopiston ja huipputeknologiayrityksen tutkimusyhteistyö on vuorovaikutusta, jossa teollisuuden haasteet luovat uusia, mielenkiintoisia tutkimuskysymyksiä ja yliopiston tutkimustulokset uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Tulevaisuuden teknologioihin painottuvasta yhteistyöstä hyötyvät sekä molemmat osapuolet että yhteiskunta.
”Aallolle yhteistyö Saabin kanssa merkitsee alan tutkimuksen merkittävää vahvistamista ja tilaisuutta jakaa osaamista Saabin kanssa. Sopimuksen ansiosta Aalto-yliopisto pystyy laajentamaan ja syventämään alan tutkimustoimintaa, lisäämään monialaista yhteistyötä ja kouluttamaan uusia osaajia", sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.
Saab on yksi maailman voimakkaimmin tuotekehitykseen panostavista yhtiöistä. Yritys sijoittaa 25 % liikevaihdostaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja se tunnetaan teollisuudessa teknillisen kehityksen edelläkävijänä. Saabilla on pitkä kokemus tutkimusyhteistyöstä yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa, ja yhteistyö yrityksen kanssa painottuu tulevaisuuden teknologioihin. Saabin kehitystoiminta kohdistuu erityisesti radiotekniikkaan ja signaalinkäsittelyyn, jotka ovat Aalto-yliopiston tutkimuksen vahvuusaloja.
Tutkimusyhteistyö keskittyy kognitiivisten järjestelmien ja mikroaalto- ja anturiteknologioiden kehittämiseen sekä hydroakustiikkaan. Painopiste on pitkän aikavälin anturiteknologian tutkimuksessa. Kymmenvuotisen sopimusajan kuluessa tutkimusyhteistyöhön on odotettavissa myös uusia tutkimusaiheita.
”Saab hakee yhteistyöstä Aalto-yliopiston kanssa antureiden ja viestintäjärjestelmien huipputason teknologista osaamista. Anturiteknologiamme on jo huipputasoa, mutta haluamme pysyä jatkuvasti kilpailun kärjessä ja odotamme yhteistyöltä uutta teknologiaa tuotekehityksemme tueksi. Laajasti katsottuna yhteistyömme vahvistaa suomalaista alan ekosysteemiä ja kansainvälistä näkyvyyttä", sanoo Saabin toimitusjohtaja Håkan Buskhe.
Aalto ja Saab tutkivat myös tiloihin ja infrastruktuuriin liittyviä yhteistyömahdollisuuksia Aallon kampuksella.
Aalto ja Saab ovat virallisia Suomi 100 -yhteistyökumppaneita.
äپٴᲹ:
Teppo Heiskanen, kumppanuuksien ja yritysyhteistyön johtaja, Aalto-yliopisto
p. 050 363 3223, teppo.heiskanen@aalto.fi
Saab Press Centre
p. +46 (0)734 180 018, presscentre@saabgroup.com
Jan Lewenstam, Saabin viestintäpäällikkö Suomessa
p. 050 304 2627, jan.lewenstam@saabgroup.com
Lue lisää:
(9.10.2018)
Lue lisää uutisia

Alumni Laura Suomalainen: ”Minua puhutteli ajatus siitä, että olisi aina elämä mukana ja voisi muuttaa paikasta toiseen.”
Laura Suomalainen oli pitkään haaveillut ”Vanlifestä”, kunnes lähtö vaihto-opiskelemaan Norjaan sysäsi haaveen rattaat liikkeelle. Nykyään hän matkustaa ympäri Eurooppaa omassa pakettiautossaan ja tekee etätöitä.
Moderni Helsinki -kartta esittelee nykyarkkitehtuurin helmiä
Moderni Helsinki -kartta esittelee yli 50 merkittävää modernistisen ja nykyarkkitehtuurin kohdetta Helsingin alueella.
Alusta-paviljonki muutti Aallon kampukselle
Jättimäinen hyönteishotelli Alusta-paviljonki tarjoaa yhteisen tilan hyönteisille ja muille lajeille, myös ihmisille.