91

Uutiset

Aalto-yliopisto ja Saab solmivat kymmenvuotisen yhteistyösopimuksen

Sopimus vahvistaa ja syventää yhteistyötä erityisesti pitkän aikavälin anturiteknologian tutkimuksessa.
Saab Partnership 2
Saabin hallituksen puheenjohtaja Marcus Wallenberg ja Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri. Kuva: Mikko Raskinen

Aalto-yliopisto ja yksi maailman johtavista kansainvälisistä puolustus- ja turvallisuusyhtiöstä, SAAB AB, ovat solmineet kymmenvuotisen yhteistyösopimuksen vahvistaakseen ja syventääkseen tutkimusyhteistyötään erityisesti pitkän aikavälin anturiteknologian tutkimuksessa. Aalto-yliopisto ja Saab ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään, ja nyt solmittu sopimus vahvistaa sitä. ۳ٱ𾱲ٲön kokonaisarvo on noin 20 miljoonaa euroa kymmenen vuoden aikana.

Yliopiston ja huipputeknologiayrityksen tutkimusyhteistyö on vuorovaikutusta, jossa teollisuuden haasteet luovat uusia, mielenkiintoisia tutkimuskysymyksiä ja yliopiston tutkimustulokset uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Tulevaisuuden teknologioihin painottuvasta yhteistyöstä hyötyvät sekä molemmat osapuolet että yhteiskunta.

”Aallolle yhteistyö Saabin kanssa merkitsee alan tutkimuksen merkittävää vahvistamista ja tilaisuutta jakaa osaamista Saabin kanssa. Sopimuksen ansiosta Aalto-yliopisto pystyy laajentamaan ja syventämään alan tutkimustoimintaa, lisäämään monialaista yhteistyötä ja kouluttamaan uusia osaajia", sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

Saab on yksi maailman voimakkaimmin tuotekehitykseen panostavista yhtiöistä. Yritys sijoittaa 25 % liikevaihdostaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja se tunnetaan teollisuudessa teknillisen kehityksen edelläkävijänä. Saabilla on pitkä kokemus tutkimusyhteistyöstä yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa, ja yhteistyö yrityksen kanssa painottuu tulevaisuuden teknologioihin. Saabin kehitystoiminta kohdistuu erityisesti radiotekniikkaan ja signaalinkäsittelyyn, jotka ovat Aalto-yliopiston tutkimuksen vahvuusaloja.

Tutkimusyhteistyö keskittyy kognitiivisten järjestelmien ja mikroaalto- ja anturiteknologioiden kehittämiseen sekä hydroakustiikkaan. Painopiste on pitkän aikavälin anturiteknologian tutkimuksessa. Kymmenvuotisen sopimusajan kuluessa tutkimusyhteistyöhön on odotettavissa myös uusia tutkimusaiheita. 

”Saab hakee yhteistyöstä Aalto-yliopiston kanssa antureiden ja viestintäjärjestelmien huipputason teknologista osaamista. Anturiteknologiamme on jo huipputasoa, mutta haluamme pysyä jatkuvasti kilpailun kärjessä ja odotamme yhteistyöltä uutta teknologiaa tuotekehityksemme tueksi. Laajasti katsottuna yhteistyömme vahvistaa suomalaista alan ekosysteemiä ja kansainvälistä näkyvyyttä", sanoo Saabin toimitusjohtaja Håkan Buskhe.   

Aalto ja Saab tutkivat myös tiloihin ja infrastruktuuriin liittyviä yhteistyömahdollisuuksia Aallon kampuksella. 

Aalto ja Saab ovat virallisia Suomi 100 -yhteistyökumppaneita.

äپٴᲹ:

Teppo Heiskanen, kumppanuuksien ja yritysyhteistyön johtaja, Aalto-yliopisto
p. 050 363 3223, teppo.heiskanen@aalto.fi

Saab Press Centre
p. +46 (0)734 180 018, presscentre@saabgroup.com

Jan Lewenstam, Saabin viestintäpäällikkö Suomessa
p. 050 304 2627, jan.lewenstam@saabgroup.com

Lue lisää:

 (9.10.2018)

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.