91

Uutiset

Aalto vaikuttaa muotoilun tutkimukseen

Muotoilun laitoksen tutkijoilla oli merkittävä rooli Design Research Societyn (DRS) konferenssissa Limerickissä Irlannissa.
Aallon edustajat konferenssissa takavasemmalta: Paulo Dziobczenski, Camilla Groth, Virpi Roto, Philip Hector, Sampsa Hyysalo, Janin Koch, Marium Durrani, Elif Erdoǧ‎an Öztekin, María Ferreira Litowtschenko, Seungho Lee, Ramia Mazé ja İdil Gaziulusoy.

Kesäkuussa pidetyssä DRS-konferenssissa esitettiin tänä vuonna ennennäkemätön määrä Aalto-yliopiston tutkijoiden hyväksyttyjä ja vertaisarvioituja tutkimuspapereita.

"Tämä kertoo paljon meillä tehtävän tutkimuksen ja tutkijoidemme korkeasta laadusta. Aallon tutkijoilla oli myös näkyvä ja vaikuttava rooli konferenssissa ja siten koko kansainvälisessä muotoilun tutkimusyhteisössä", iloitsee Aalto-yliopiston suunnittelun käytänteiden professori Ramia Mazé.

Myös konferenssin keynote-esityksiin oli kutsuttu kaksi aaltolaista: Ramia Mazé puhujaksi ja Andrea Botero moderoijaksi.

"Aallon tutkijat edustivat konferenssissa nyt ensimmäistä kertaa peräti kahden tutkimuksen linjaa, joskin tutkijoidemme panos on aina ollut merkittävä ja proaktiivinen", sanoo Mazé.

Konferenssin järjestää joka toinen vuosi Limerickin yliopisto, ja se kuuluu tärkeimpiin muotoilun tutkimuksen kansainvälisiin konferensseihin. Arvostettu ja kiinnostava konferenssi veti tänä vuonna 600 osallistujaa.

DRS on akateeminen yhteisö, joka edistää ja kehittää muotoilun tutkimusta maailmanlaajuisesti. Se on perustettu vuonna 1966, ja se on pitkäaikaisin monitieteellinen muotoilun tutkimuksen yhteisö.

Aaltolaiset DRS-konferenssissa:
 

Աٱä
Sadie Red Wing ja Arturo Escobar, moderoijana Andrea Botero, “Whose Design?”. 

Andrea Siodmok ja Ramia Mazé, moderoijana Simon O'Rafferty, “Social & Public”. 

ٱä
Marium Durrani, “.

Paulo Dziobczenski, Oscar Person, Leandro Tonetto ja Roberta Mandelli, “

İdil Gaziulusoy ja Elif Erdoǧ‎an Öztekin, “”.

Camilla Groth ja Arild Berg, “Co-creation in Professional Craft Practice”.

Sampsa Hyysalo, Sofi Perikangas, Tatu Marttila ja Karoliina Auvinen, “”.  

Janin Koch, Magda László, Andrés Lucero ja Antti Oulasvirta, “".

Seungho Park-Lee ja Oscar Person, “”.  

Polut

Kristina Lindström, Ramia Mazé, Laura Forlano, Li Jonsson ja Åsa Ståhl, “”, sisältää lyhyet johdannot aiheeseen sekä polulla esiteltävään 11 esitelmään.

Nithikul Nimkulrat ja Camilla Groth, “Editorial: Experiential Knowledge in Collaborative Interdisciplinary Design Research”.

Keskustelut

María Ferreira Litowtschenko, Federico Vaz, ja Nicolás Rebolledo, “. 

Dónal Padraic Holland, Ramia Mazé, Alex Milton, Ingrid Mulder ja Cristiano Storni, “.”&Բ;

ղö貹Ჹ

Mauricy Motta-Filho, Ksenija Kuzmina, Virpi Roto ja Dominika Noworolska, “. 

Lue lisää:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu: