91

Uutiset

Aallon uusi täydennyskoulutus vastaa logistiikka-alan osaamistarpeisiin

Diploma in Global Logistics -koulutusohjelma on suunniteltu yhdessä alan yritysten kanssa. Siinä yhdistyvät alan asiantuntijoiden tarpeisiin räätälöidyt sisältömoduulit sekä Aalto-yliopiston korkealaatuinen tutkinto-opetus.
Nuoria opiskelemassa Aalto-yliopiston kirjastossa.

Logistiikka- ja huolinta-ala on elänyt viime vuodet turbulenssissa, sillä alaan vaikuttavia tekijöitä on useita eivätkä ne ole kovin pieniä.

”Ilmastonmuutoksen torjuntaan osallistuminen, digitalisaation tuomat uudistukset, Brexit, Venäjän hyökkäyssota…” listaa Anna Haakana, Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliiton (SHHL) elinkeinopoliittinen asiantuntija.

Lisäksi alalla vallitsee Euroopan laajuinen työvoimapula. Jotain pitäisi siis tehdä, jotta koko logistiikkaketjun ja siihen liittyvien työtehtävien tärkeys tunnistettaisiin entistä paremmin.

Vuoden 2022 huhtikuussa Twitterissä asiasta kirjoitti SHHL:n toimitusjohtaja Petri Laitinen. Hän toivoi laajaa yhteistyötä alan toimijoiden kesken.

Aalto-yliopiston kauppatieteiden korkeakoulussa logistiikan professorina työskentelevä Katri Kauppi näki twiitin, kiinnostui ja otti yhteyttä Laitiseen. Yksi asia johti toiseen, ja pian Kauppi oli keskustelemassa SHHL:n ja sen jäsenyritysten kanssa uudesta logistiikka- ja huolinta-alan täydennyskoulutuksesta.

Twiittiä seuranneen tapahtumaketjun lopputuloksena syntyi Diploma in Global Logistics -koulutusohjelma, joka käynnistyi elokuussa 2023 ensimmäistä kertaa 25 osallistujan voimin. Koulutus on osa Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen tarjontaa.

Koska logistiikka- ja huolinta-alan toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa, tarvitaan myös jatkuvaa osaamisen kehittämistä, jotta alalla työskentelevät pysyvät kehityksessä mukana.

”Alaan vaikuttavat oikeastaan kaikki yhteiskunnan tapahtumat. Toimintatapojen jatkuva kehittäminen on tärkeää asiantuntijatehtävissä, ja esimerkiksi vähäpäästöisyyden tavoittelu vaatii pitkäjänteistä kehitystyötä”, Kauppi toteaa.

Tämä on hyvä tilaisuus rakentaa alalla tarvittavaa tietotaitoa. Tarkoituksena on kasvaa alan mukana ja olla johtamassa muutosta.

Diploma in Global Logistics -ohjelman osallistuja

Räätälöityjä oppimissisältöjä ja yliopistokursseja

Logistiikka-alan tehtävissä toimiville sekä niihin suuntaaville tarkoitettu Diploma in Global Logistics -koulutus kestää 1–1,5 vuotta. Ohjelmaan osallistuvilla on mahdollisuus valita suorittavatko he koulutuksen vuoden vai puolentoista vuoden aikana. Myös opintojen aikataulua voidaan räätälöidä kunkin osallistujan oman elämäntilanteen mukaan.

Koulutusohjelma koostuu sekä alan osaajille räätälöidyistä sisältömoduuleista että Aalto-yliopiston tutkinto-opetukseen kuuluvista täydentävistä kursseista.

Koulutuksen sisällöt vastaavat useissa tuoreissa tutkimuksissa kartoitettuihin logistiikka-alan osaamistarpeisiin, joita ovat mm. ongelmanratkaisutaidot, tiedolla johtaminen, vastuullisuuden johtaminen sekä vuorovaikutus- ja viestintätaidot.

Monet teemat, kuten vastuullisuus ja liiketoiminnan kehittäminen, nivoutuvat kaikkiin koulutuksen sisältöihin. 

Yksi moduuli keskittyy analyyttisiin harjoituksiin ja tiedolla johtamiseen. Siinä osallistujat saavat tehtäviä, joiden tarkoituksena on analysoida dataa ja tehdä sen perusteella päätöksiä. Myös ongelmanratkaisutaitoja harjoitellaan mahdollisimman käytännönläheisesti.

”Koulutukseen kuuluu paljon case-pohjaista opetusta, jossa opiskelijoille esitellään tosielämän yrityksen haaste tai ongelma sekä taustatiedot. Sitten osallistuja asettuu päätöksentekijän rooliin ja ratkaisee ongelman”, Kauppi selostaa.

Lisäksi osallistujat toteuttavat ohjelman aikana projektityön sekä osallistuvat alan ajankohtaisia aiheita käsittelevään Future of Freight -seminaariin, jonka sisältöihin he itse pääsevät vaikuttamaan.

Diploma in Global Logistics on logistiikka- ja huolinta-alan koulutusohjelma, joka auttaa alalla työskenteleviä tai sille suuntaavia henkilöitä syventämään osaamistaan. Ohjelma kestää 1–1,5 vuotta ja sen laajuus vastaa 24 opintopistettä. Opinnot sisältävät sekä itsenäistä että ohjattua työskentelyä. Tutustu koulutusohjelmaan tarkemmin (aaltoee.fi).

Tutustu elämänlaajuisen oppimisen sisältöihin

Henkilö istuu merinäkoalan edessä kuulokkeet päässä ja selaa tablettia hymyillen

Elämänlaajuinen oppiminen

Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen tarjonta auttaa sinua kehittämään osaamistasi alati muuttuvassa ympäristössä.

Diploma in Global Logistics

Opinnot käsittävät logistiikka- ja huolinta-alan viimeisimmän tutkimustiedon ja parhaat käytänteet. Voit valita suoritatko ohjelman vuoden vai 1,5 vuoden aikana.

Elämänlaajuisen oppimisen kurssit ja ohjelmat
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Inventors Programme panel
Opinnot Julkaistu:

Tutkimuksen muuttaminen vaikuttavuudeksi: avainkohtia Inventors-ohjelman paneelista

Aalto-yliopiston Inventors-ohjelma järjesti paneelikeskustelun, johon kokoontui tiedemaailman, yrittäjyyden ja teollisuuden asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään siitä, miten tieteelliset ideat muutetaan menestyksekkäiksi yrityksiksi.
Juha tekemässä vapaaehtoistyötä.
Opinnot Julkaistu:

Kemian tekniikka vei mennessään – alumnin tarina Otaniemestä työelämään

Kemian tekniikan korkeakoulusta valmistunut alumni Juha Malinen kertoo lämpimästi opiskeluvuosistaan Otaniemessä, opinnoista, jotka tukivat työelämään siirtymistä ja auttoivat löytämään oman paikan kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa.
Kaksi hymyilevää henkilöä, joista toinen kuuntelee seisten ja toinen istuu kynä kädessä ja puhuu.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Haku FITech-verkostoyliopiston syksyn kursseille on käynnissä

Etsitkö opiskeltavaa syksyksi? Hae FITechin maksuttomille kursseille ja kehitä osaamistasi monipuolisten teemojen parissa!