91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Aallon uuden kvanttiteknologiakeskuksen johtotähtenä on ennakkoluulottomuus

Vasta perustettu Centre for Quantum Engineering pyrkii tuomaan tieteen arkielämään kaupallisina tuotteina ja sovelluksina.
mg_7401copy_fi.jpg

Professori Christian Flindt luotsaa jännittävää hanketta: Aallon upouutta kvanttiteknologiakeskusta. Temaattinen keskus kokoaa yhteen tutkimusryhmiä ja vahvistaa niiden yhteistyötä sekä pyrkii muuntamaan Aallon uraauurtavan tutkimuksen arkikäyttöön istuviksi sovelluksiksi, tuotteiksi ja yrityksiksi.

– Haluamme koota alan ihmisiä työskentelemään yhteisen tavoitteen puolesta. Olemme jo järjestäneet kick-off-tapahtuman, työpajan sekä avoimen hankehaun, joista on versonut uusia yhteistyö- ja tuoteideoita. Uuden keskuksen perustaminen on ollut valtavan innostavaa ja inspiroivaa, Flindt sanoo.

Keskus rakentaa vahvalle kivijalalle

Uudella keskuksella on jykevä perusta. Se hyödyntää Aallon osaamista ja keskittyy aihealueisiin, joilla Aallolla on entuudestaan vankka tutkimustraditio.

– Aallossa on oivallista perustutkimusta sekä hyvä tutkimusinfrastruktuuri ja fasiliteetit. Se on jo vuosikymmenten ajan tunnettu maailmalla esimerkiksi matalien lämpötilojen tutkimuksestaan, sanoo Flindt.

– Aallon kvanttitutkimus sijoittuu kansainvälisestikin huippuluokkaan – voimme hyvin verrata sitä ETH Zürichin ja Delftin teknillisen yliopiston kaltaisiin eurooppalaisiin huippuyliopistoihin. Siksi pystymme houkuttelemaan myös kansainvälisiä opiskelijoita ja tutkijoita. Aalto-yliopistolla on kunnianhimoa, joka mahdollistaa yhä paremmat saavutukset.

Avoin asenne auttaa tarttumaan mahdollisuuksiin

Centre for Quantum Engineering tekee yhteistyötä muiden Aallon korkeakoulujen sekä muiden yliopistojen kanssa. Sen aikomuksena on hyödyntää monenlaista osaamista.

– Ennakkoluulottomuus auttaa tarttumaan mahdollisuuksiin. Voimme rajata fokustamme myöhemmin, jos koemme sen tarpeelliseksi, mutta alussa on hyvä pitää mieli avoimena, sanoo professori Flindt.

Keskuksen toimintaan kuuluu vierailevia tutkijoita, seminaareja ja työpajoja, kursseja Aallon opiskelijoille sekä kesäkursseja kansainvälisille opiskelijoille. Kesäkuussa keskus valitsi kuusi ensimmäistä hanketta, joita se rahoittaa tästä syksystä alkaen. Hankehakemuksia käsittelivät ulkopuoliset, kansainväliset arvioijat, ja arviointiprosessi oli tiukka.

– Hankehakemusten korkea taso ja vaihtelevuus tekivät suuren vaikutuksen niin arvioijiin kuin itseeni. Valitut hankkeet tarkastelevat uusia ideoita ja yhteistyömahdollisuuksia. Osa niistä keskittyy perustutkimukseen, osa soveltavampaan tutkimukseen. Tämä on oivallinen alku keskukselle.

Raakatimantteja hiomassa

Aallossa on vanhastaan osattu muuntaa perustutkimus käytännön sovelluksiksi. Sen kvanttitutkimuksesta on versonut yrityksiä, kuten BlueFors, joka erikoistuu matalien lämpötilojen fysiikassa käytettäviin jääkaappeihin, tai Asqella, joka kehittää kätkettyjen esineiden etähavaitsemiseen käytettävää kuvannusteknologiaa.

– Kvanttitutkimukselta odotetaan yleisesti sovelluksia, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi kvanttitietokoneissa ja kuvannuksessa. Luulen kuitenkin, että kaikkein mullistavimpia sovelluksia emme edes vielä pysty kuvittelemaan. Tässäkin täytyy pitää mieli avoimena ja ennakkoluulottomana, sanoo Flindt.

Tällä hetkellä kvanttiteknologiakeskuksen yhteydessä toimii useita tutkimusryhmiä, ja sen toiminnasta vastaa Christian Flindt yhdessä koordinaattorin ja tieteellisen seurantaryhmän kanssa. Keskuksen ennakkoluuloja kaihtavan asenteen mukaisesti mikä tahansa tutkimusryhmä voi pyytää päästä sen yhteistyöverkostoon.

– Toiveeni on, että keskus kasvaa ja laajentuu tulevaisuudessa. Toimimme avoimin mielin mutta keskitymme silti nimenomaan kvanttitutkimukseen. Haluamme löytää raakatimantit, hioa ja kiillottaa ne ja lähettää ne maailmalle.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu: