Aallon kielilinjausten toimeenpano tehdään vaiheittain
Opetussuunnitelmakaudella 2024-2026 toimitaan vielä pääosin edellisten, vuonna 2015 vahvistettujen opetus- ja tutkintokielilinjausten mukaisesti. Monikielisiä käytäntöjä ja suoritusmahdollisuuksia kotimaisilla kielillä lisätään kursseille mahdollisuuksien mukaan.
Opiskelijoille nyt konkreettisimmin näyttäytyvä osa kotimaisten kielten vahvistamistyöstä on, että englanninkielisten koulutusohjelmien ja pää- ja sivuaineiden nimet on pääsääntöisesti käännetty kotimaisille kielille. Käännökset näkyvät sekä Opiskelijan oppaassa, että Sisussa esimerkiksi opintosuunnitelmassa. Nimien kääntämisellä varmistetaan Aallon tieteenalojen terminologian ajantasaisuus myös kotimaisilla kielillä ja tuetaan opiskelijoiden mahdollisuutta kertoa omasta osaamisestaan ja koulutuksestaan myös suomeksi ja ruotsiksi esimerkiksi työnantajille. Kuten tähänkin saakka, opiskelija saa tutkintotodistuksen tai sen käännöksen suomeksi tai ruotsiksi sekä englanniksi.
Lue lisää opiskelijan kielellisistä oikeuksista:
/fi/hakemukset-ohjeet-ja-saannot/opiskelijan-kielelliset-oikeudet-opinnoissa ja uusien kielilinjausten toimeenpanosta:
ttps://www.aalto.fi/fi/uutiset/aallon-kielilinjausten-toimeenpano-tapahtuu-vaiheittain
Opiskelijan opas:
Lue lisää uutisia

Alan parhailta asiantuntijoilta kokonaisvaltainen katsaus kestävyysmurrokseen – avoin luentosarja ja tohtorikurssi syksyllä
Kestävä kehitys on aikamme välttämättömyys. Kestävyysmurros-tohtoripilotti (SusTra) tarjoaa kaikille mahdollisuuden osallistua avoimille Studia Generalia -luennoillemme syksyllä 2025.
Kieliä, kulttuuria ja viestintää
Kielikeskuksessa on tarjolla monipuolisesti kielten, kulttuurin ja viestinnän kursseja.
Opiskelukykysi ja -hyvinvointisi tueksi, kesä 2025
Hei opiskelija! Aallossa on tarjolla opiskeluhyvinvointia tukevaa itseopiskelumateriaalia ja ohjausta kesän aikana. Myös YTHS palvelee opiskelijoita kesällä.
Opiskelijan asumisen tukeen muutoksia 1.8.2025 – nämä asiat sinun on hyvä tietää
Suurin osa opiskelijoista voi saada opintotuen asumislisää syyslukukauden 2025 alusta alkaen. Voit hakea asumislisääaikaisintaan kesäkuussa.