91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Aallolle 4,7 miljoonaa euroa tutkimusrahoitusta

Aalto-yliopistolle myönnettiin 4,1 miljoonaa euroa Uusi Energia -akatemiaohjelman rahoitusta ja arktiselle tutkimukselle noin 600 000 euroa.

Suomen Akatemian Uusi Energia -akatemiaohjelman ja Arktisen tutkimusohjelman rahoituspäätökset on tehty. Uusi Energia akatemiaohjelman rahoitusta myönnettiin kaikkiaan 10,1 miljoonaa euroa, josta Aalto-yliopiston hankkeet saivat 4,1 miljoonaa euroa.

Aalto-yliopiston hankkeille myönnetty rahoitus

Uusi-energia -tutkimusohjelma:

Lehtonen, Juha: Biojalostamon vesivirtojen katalyyttinen vesifaasireformointi, 372 397 euroa.
Järvinen, Mika: Kuinka Suomen energiajärjestelmä hajautetaan? Murroksen laukaisijat ja dynamiikka, 242 945 euroa.
Lehtonen, Matti: Joustavat ja älykkäät  kuluttajat osana tulevaisuuden kestävän kehityksen mukaisia energiajärjestelmiä 444 292 euroa.
Liski, Matti: Joustavat ja älykkäät  kuluttajat osana tulevaisuuden kestävän kehityksen mukaisia energiajärjestelmiä,  243 303 euroa.
Siren, Kai: Aurinkokyläkonseptin haasteet pohjoisilla leveysasteilla, 391 747 euroa.
Kallio, Tanja: Suunnitelmallinen jalometallittomien (sähkö)katalyyttien kehittäminen energiantuotanto- ja varastointisovelluksiin, 339 889 euroa.
Kauppinen, Esko: Energian konversioon liittyvien sähkökemiallisten katalyysimateriaalien systemaattinen kehittäminen, 298 865 euroa.
Lipsanen, Harri: Valon termodynamiikkaan perustuvat lämmitys- ja jäähdytysratkaisut, 310 836 euroa.
Lund, Peter: Kuinka Suomen energiajärjestelmä hajautetaan? Murroksen laukaisijat ja dynamiikka, 240 255 euroa.
Tittonen, Ilkka: Valon konversio polttoaineiden tuotantoon optoelektronisten solutehtaiden avulla, 505 103 euroa.
Tulkki, Jukka: Termofotoninen energiakonversio ja rakennusten lämmitys ja jäähdytys, 277 023 euroa.
Turpeinen, Marko: Kuluttajien älykkäät energiavalinnat – sosiaalisesti muodostuvat vaikuttimet ja niiden arvointi, 181 433 euroa.
Laasonen, Kari: Energian konversioon liittyvien sähkökemiallisten katalyysimateriaalien systemaattinen kehittäminen  286 288 euroa.

Arktinen tutkimusohjelma:

Kujala, Pentti: Jäteveden puhdistus luonnollisella jäädytyskiteytyksellä ja jään erotuksella, 262 804 euroa.
Kyrki, Ville: Vedenalaisessa asennus- ja purkutyössä yhteistyössä toimivien raskaiden hydraulisten robottien ohjausjärjestelmän kehitystutkimus, 333 917 euroa.

Uusi energia -akatemiaohjelmassa pyritään tieteen keinoin lähestymään suureen energia-alan muutokseen liittyviä monitahoisia kysymyksiä ja ratkaisujen avulla luomaan uusia energiatuotteita, liiketoimintamalleja, prosessiperiaatteita, energianmuunnoksia, varastointi-, siirto- ja jakelumekanismeja, kompleksisen verkon säätöratkaisuja, sekä energian integroimista uudella tavalla asumiseen, liikenteeseen, kauppaan, kierrätykseen ja biomassan hyödyntämiseen.

Arktisen tutkimusohjelman tavoitteena on vahvistaa pitkäjänteisesti korkeatasoista, poikkitieteistä ja ongelmalähtöistä arktista tutkimusta Suomessa. Lisäksi ohjelmassa pyritään tuottamaan uutta tutkimustietoa ja levittämään sitä aktiivisesti päätöksenteon tueksi, tutkimuksen sidosryhmille ja kansalaiskeskusteluun.

(aka.fi)
(aka.fi)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:
Moderni huone, jossa on erikoisia valkoisia tuoleja, puisia jakkaroita, lehtikasveja ja pilven muotoinen roikkuva lamppu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Furniture Program on esillä 3daysofdesign-tapahtumassa Kööpenhaminassa

Kööpenhaminassa järjestettävä 3 Days of Design -muotoilufestivaali järjestetään 18.-20. kesäkuuta 2025.
Opiskelijoita Korkeakoulunaukiolla
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun tutkijat ja asiantuntijat ovat jälleen jakaneet asiantuntemustaan monissa kansainvälisissä medioissa

Kevään 2025 (maalis-toukokuu) aikana Kauppakorkeakoulu oli esillä useissa julkaisuissa, jotka saavuttivat yli 270 000 katselukertaa ympäri maailmaa.