91

Uutiset

5G-verkoista apua lennokkien havaitsemiseen

Aalto-yliopistossa ja Tampereen teknillisessä yliopistossa on tutkittu mahdollisuuksia havaita lennokkeja tehokkkaasti käyttämällä hyväksi tulevaisuuden 5G-viestintäjärjestelmiä.
dsc_0170_fi_fi.jpg

Miehittämättömät ilma-alukset (UAV) tai lennokit ovat yhä suositumpia, koska niitä käytetään eri sovelluksissa. Nykyaikaiset teknologiat ja materiaalit mahdollistavat halvempien, pienempien ja toimivampien lennokkien rakentamisen, mikä voi mullistaa monet teollisuuden alat.

Kääntöpuolena on lennokkien potentiaalinen uhka ihmisille ja kaupunkien infrastruktuureille. Määräykset eivät kykene suojelemaan täysin UAV:den laittomia toimia. Esimerkiksi lennokki voi kerätä tietoja lentokieltoalueilta tai loukata ihmisten yksityisyyttä. Näiden esimerkkien lisäksi on kuitenkin vakavampiakin rikkeitä, joita lennokeilla voi tehdä. Vaarallisempia seurauksia voi ilmetä, esimerkiksi jos vaarallisia aineita kuljettava lennokki rikkoutuu.

“Vaarallisten tilanteiden ehkäisemiseksi on ratkaisevan tärkeää, että lennokki havaitaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tätä tarkoitusta varten on ehdotettu tutkateknisten ratkaisuiden yhdistämistä äärimmäisen korkean taajuuden 5G-infrastruktuuriin, joka osittain käyttäisi radioresursseja nopeaan lennokkien havaitsemiseen”, tutkijat kertovat.

Simulaatiotulos lennokin havaitsemisesta.

Tutkijat ovat kehittäneet uusia tekniikoita lennokkien havaitsemiseksi kaupunkiympäristössä, jossa 5G-verkkojen odotetaan tulevan pian käyttöön. Koska 5G-asennusten odotetaan toimivan millimetriaaltoalueella, lennokit havaitaan paremmin lyhyiden aallonpituuksien ja suuremman kaistanleveyden ansiosta. Hallitukset voivat näin ollen hyötyä estämällä amatöörilennokit luvattomilta lennoilta rajoitetuilla alueilla, mikä lopulta lisää kansalaisten turvallisuutta kaupungeissa.

“Toivomme, että työmme auttaa suojelemaan ihmisten yksityisyyttä ja turvallisuutta kaupunkialueilla, joissa lennokit voivat aiheuttaa vakavan uhan ihmisille”, tutkijat toteavat.

Yhteystiedot:
Vasilii Semkin, Aalto-yliopisto, vasilii.semkin@aalto.fi
Dmitrii Solomitckii, Tampereen teknillinen yliopisto, dmitrii.solomitckii@tut.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu: