91ÇàÇà²Ý

Opiskelijan opas

Uutiset

38 % vastasi vuoden 2023 AllWell?-kyselyyn

Kevään 2023 AllWell?-opiskeluhyvinvointikysely toteutettiin 15.2.-1.3.2023 välisenä aikana. Kysely lähetettiin Aalto-yliopiston toisen vuoden kandiopiskelijoille ja ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijoille. Otoksessa oli tänä vuonna noin 4350 opiskelijaa. Tästä joukosta 38 % vastasi kyselyyn. AllWell kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita!
AllWell SQ

Tuloksia

AllWell?-opiskeluhyvinvointikyselyllä kerätään tärkeää tietoa opiskelijoiden kokemuksista opetukseen, opiskeluhyvinvointiin ja -kykyyn sekä vertaistukeen liittyen. Tämän kevään kyselyssä opiskelu-uupumisriskissä olevien opiskelijoiden osuus pysyi lähes samalla tasolla kuin viime vuonna. Tänä vuonna 23 % vastaajista on vaarassa uupua opinnoissaan, kun vuonna 2022 vastaava prosenttiosuus oli 24 %. Opiskelu-uupumusriski on kasvanut AllWell?-tulosten perusteella pandemia-aikana, eikä laskua ollut nähtävissä vielä tämän vuoden tuloksissa.  

Kokemukset vertaistuesta opinnoissa olivat tänä vuonna merkittävästi positiivisempia kuin viime vuonna. Kun vuonna 2022 vastanneista 34 % koki jäävänsä vaille vertaistukea, tänä vuonna vastaava prosenttiluku oli 19 %. Tänä vuonna kyselyyn vastanneista opiskelijoista 69 % kokee kuuluvansa johonkin opiskeluun liittyvään ryhmään, 13 % ei osannut sanoa ja 18 % ei koe kuuluvansa mihinkään opiskeluun liittyvään ryhmään. 

Opetuksen linjakkuuden kokemukset jatkavat positiivista kehitystään aikaisempien vuosien tapaan. Opetuksen linjakkuudella tarkoitetaan kyselyssä sitä, että kurssien opetusmenetelmät, sisällöt ja arviointi ovat linjassa keskenään niin, että ne tukevat yhdessä kursseille asetettujen oppimistavoitteiden saavuttamista. Tuloksissa kokemukset opettajilta saadusta palautteesta olivat parantuneet viime vuodesta, mutta avovastauksissa toivottiin edelleen lisää palautetta kurssitöistä ja tenteistä. Avovastauksissa etäopiskelumahdollisuuksia ja luentotallenteita toivottiin kattavammin tarjolle, jotta opinnot sujuisivat joustavammin. Kurssien ja työmäärän jakaantuminen tasaisemmin lukuvuoden aikana tuotiin monessa vastauksessa esiin opiskeluhyvinvointia edistävänä asiana. 

Seuraavat askeleet 

Kaikki kyselyyn vastanneet opiskelijat ovat saaneet omien vastaustensa perusteella vastapalautteen, jonka avulla he pystyvät lisäämään itsetuntemustaan opiskelijana ja josta he saavat vinkkejä oman opiskelukykynsä ja -hyvinvointinsa parantamiseksi. Koulut ja ohjelmajohtajat pääsevät tarkastelemaan oman koulunsa ja ohjelmansa tuloksia ohjelmajohtajan raportilta, ja heille on tarjolla tukea opetuksen kehittämiseksi AllWell?-tulosten pohjalta. AllWell?-tuloksia pääsee tarkastelemaan Power BI-raportilta Aalto staff -tunnuksilla . 

Tuloksia käsitellään koulujen ja ohjelmien tilaisuuksissa kevään ja syksyn aikana. Tavoitteena on, että tuloksia hyödynnetään opetussuunnitelmien, ohjelmien ja opetuksen kehittämisessä. AllWell?-tulokset antavat meille tärkeää tietoa siitä, miten opiskelijat opinnoissaan voivat ja miten yliopiston toimintaa ja palveluita voitaisiin kehittää vastaamaan paremmin opiskelijoiden tarpeita. Kiitos vielä kerran kaikille kyselyyn vastanneille opiskelijoille! 

AllWell?

AllWell?-opiskelijakysely

AllWell?-opiskelijakysely on avoinna vuosittain kaikille toisen vuoden kandidaattiopiskelijoille ja ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijoille. AllWell? selvittää opiskeiljan opiskelukykyyn vaikuttavia asioita.

Palvelut
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pieni ruskea ja kermanvärinen tunturisopuli kurkistaa vihreän kasvillisuuden läpi metsässä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Alan parhailta asiantuntijoilta kokonaisvaltainen katsaus kestävyysmurrokseen – avoin luentosarja ja tohtorikurssi syksyllä

Kestävä kehitys on aikamme välttämättömyys. Kestävyysmurros-tohtoripilotti (SusTra) tarjoaa kaikille mahdollisuuden osallistua avoimille Studia Generalia -luennoillemme syksyllä 2025.
Aalto University students discussing in a group and enjoyng a summer sunny day outside Aalto University campus
Opinnot Julkaistu:

Kieliä, kulttuuria ja viestintää

Kielikeskuksessa on tarjolla monipuolisesti kielten, kulttuurin ja viestinnän kursseja.
Ryhmätilanne
Opinnot Julkaistu:

Opiskelukykysi ja -hyvinvointisi tueksi, kesä 2025

Hei opiskelija! Aallossa on tarjolla opiskeluhyvinvointia tukevaa itseopiskelumateriaalia ja ohjausta kesän aikana. Myös YTHS palvelee opiskelijoita kesällä.
Opiskelijan opas uutinen, kuvitus
Opinnot Julkaistu:

Opiskelijan asumisen tukeen muutoksia 1.8.2025 – nämä asiat sinun on hyvä tietää

Suurin osa opiskelijoista voi saada opintotuen asumislisää syyslukukauden 2025 alusta alkaen. Voit hakea asumislisää
aikaisintaan kesäkuussa.