Ohjeet vastaväittäjille (Sähkötekniikan korkeakoulu)
Väitöskirjan tarkastus- ja arviointiprosessi
Väitöskirjan tarkastaminen alkaa esitarkastuksella: kaksi itsenäistä esitarkastajaa antavat lausuntonsa väitöskirjan käsikirjoituksesta. Näiden lausuntojen perusteella tohtorinkoulutusneuvosto päättää väitösluvan myöntämisestä joko suoraan tai esitarkastajien pyytämien kohtalaisten tai suurien korjausten jälkeen.
Lopulta väitöskirja tarkastetaan julkisessa väitöstilaisuudessa. Väitöstilaisuuden kulku ja pukukoodi löytyvät erilliseltä sivulta. Väitöksen jälkeen vastaväittäjälle maksetaan pieni palkkio. Yliopisto maksaa vastaväittäjälle myös väitökseen liittyvät matkakulut.
Tohtorinkoulutusneuvosto päättää väitöskirjan hyväksymisestä esitarkastajien ja vastaväittäjän (vastaväittäjien) lausuntojen perusteella.
Vastaväittäjän lausunto
Väitöstilaisuuden jälkeen on vastaväittäjän/vastaväittäjien kahden viikon kuluessa toimitettava korkeakoululle kirjallinen 1-2 sivun pituinen lausunto väitöskirjasta ja sen puolustamisesta väitöstilaisuudessa. Lausunto pyydetään kirjoittamaan englanniksi.
Väitöskirjan muodot Sähkötekniikan korkeakoulussa
Väitöskirjaksi voidaan hyväksyä monografia tai ²¹°ù³Ù¾±°ì°ì±ð±ô¾±±¹Ã¤¾±³Ùö²õ°ì¾±°ùÂá²¹.
Väitöskirjan yleiset laatuvaatimukset Aalto-yliopistossa
- Väitöskirjan tulee sisältää edustamaltaan alalta uutta tieteellistä tietoa.
- Väitöskirjassa uudet tulokset on esitettävä selkeästi ja tieteelliset vaatimukset täyttävästi.
- Oman työn osuuden tutkimuksessa on oltava riittävä ja selvästi osoitettavissa.
- Tutkimusmenetelmien tulee olla sellaisia, että ne täyttävät tieteelliselle tutkimukselle asetettavat vaatimukset.
- Väitöskirjan tulee noudattaa hyvää tieteellistä käytäntöä ja eettisesti kestäviä periaatteita
Väitöskirjan arviointi
Vastaväittäjä ottaa väitöskirjatyötä arvioidessaan huomioon itse väitöskirjan sekä väittelijän suoriutumisen väitöstilaisuudessa ja tällä perusteella hän esittää väitöskirjan hyväksymistä tai hylkäämistä. Suositeltavaa on, että vastaväittäjä on käyttänyt lausuntoon oman yliopistonsa / yrityksensä logolla varustettua paperia.
- Vastaväittäjän tai vastaväittäjien tehtävänä on selvittää 1-2 -sivuisessa lausunnossaan, täyttääkö esitetty väitöskirja väitöskirjalle yleisesti asetettavat laatuvaatimukset kiinnittäen erityistä huomiota edellä esitettyihin Aalto-yliopiston yleisiin laatuvaatimuksiin.
- Väitöskirjaa arvioidessaan vastaväittäjä voi verrata sitä esimerkiksi omassa yliopistossaan ³ó²â±¹Ã¤°ì²õ²â³Ù³Ù²âihin väitöskirjoihin.
- Väitöskirjoille ei anneta arvosanaa. Väitöskirjat arvostellaan asteikolla ³ó²â±¹Ã¤°ì²õ²â³Ù³Ù²â/³ó²â±ôä³Ù³Ù²â.
- Vastaväittäjää pyydetään esittämään väitöskirjan hyväksymistä lausunnossaan. Väitöskirjan hylkäämistä koskeva vaatimus perusteluineen on esitettävä kirjallisesti
Väitöskirjapalkinnon esittäminen
Jos vastaväittäjä pitää väitöskirjaa poikkeuksellisen ansiokkaana kyseisellä tutkimusalalla sekä kansainvälisellä tasolla, hän voi lausunnossaan suositella väitöskirjaa huomioitavaksi ±¹Ã¤¾±³Ùö²õ°ì¾±°ùÂá²¹±è²¹±ô°ì¾±²Ô²Ô´Ç±ô±ô²¹. Tässä tapauksessa väitöskirjan tulee olla alansa parhaiden 10%:n joukossa ja täyttää seuraavat vaatimukset:
- väitöskirja on erityisen ansiokas
- tulokset ovat poikkeuksellisen merkittäviä tutkimusalalla
- ²¹°ù³Ù¾±°ì°ì±ð±ô¾±±¹Ã¤¾±³Ùö²õ°ì¾±°ùÂá²¹n julkaisut on julkaistu korkeatasoisissa tieteellisissä julkaisusarjoissa, tai poikkeustapauksissa muissa vastaavissa vertaisarvioiduissa julkaisuissa
- väittelijän itsenäinen osuus tulosten saamiseksi on merkittävä
- esitystapa on selkeä ja kieliasu sekä viittaustapa ensiluokkaisia
- väittelijä on puolustanut väitöskirjaansa väitöstilaisuudessa erinomaisesti