91

Tapahtumat

Omistajuuden uudet kasvot – Pohjoismaiden ihme

Ѿä päin maailmaa kansalaisten talousosaaminen on vahvinta ja kansankapitalismi kukoistaa? Vastaisitko, että Pohjoismaissa?

Koe tämä ja lukuisia muita kiehtovia projekteja Designs for a Cooler Planet -näyttelyssä 5.9.–28.10.2025.
Henkilö, jolla on keltainen paita tekstillä 'Made in Aalto University' ja mustavalkoinen ruudullinen takki, makaa ruoholla.
Pohjoismaiden kansalaisten talouslukutaito ja omistaminen on tutkitusti maailman kärjessä. Kuva: Mikael Niemi

Pohjoismaat tunnetaan maailmalla korkeasta elämänlaadusta, onnellisuudesta, innovatiivisuudesta ja koulutuksesta. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on myös – ehkä yllättäen – oiva ympäristö talousosaamisen kehittymiselle. 

Pohjoismaiden kansalaisten talouslukutaito on tutkitusti maailman kärjessä. Osakkeiden ja rahastojen omistaminen on myös poikkeuksellisen yleistä: esimerkiksi Suomessa lähes puolet kotitalouksista ovat omistajia. Myönteistä kehitystä kannattaa juhlistaa sekä edelleen vahvistaa.  

Talouslukutaito on tärkeä kansalaistaito. Mitä useampi osaa henkilökohtaisen taloudenpidon perusteet, sitä parempia valintoja osaamme tehdä. Säästäminen ja vaurastuminen mahdollistavat unelmien toteuttamisen ja auttavat varautumaan pahan päivän varalle.  

Kansalaisten talouslukutaidolla ja omistajuudella on myös merkitystä kansantaloudelle. Kotitalouksien säästöt rahoittavat yritysten investoinnit. Vaurastuminen lisää riskinkantokykyä, jota tarvitaan korkean riskin innovaatioiden rahoittamisen. Toimiva kansallinen pääomamarkkina houkuttelee pääomia myös ulkomailta.  

”Laaja-alainen omistajuus sekä taitavien, riskinkantokykyisten ja pitkäjänteisten omistajien läsnäolo parantavat pääomamarkkinoiden toimintaa ja luovat yhteiskunnallista vakautta ja resilienssiä”, kertoo maailman ensimmäinen omistajuuden professori Samuli Knüpfer

Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä!

Tavoitteena Aalto Ownership Lab

Aalto-yliopistoon perustettiin vuonna 2022 omistajuuden professuuri yli sadan lahjoittajan voimin. Seuraava askel on omistajuuden tutkimuskeskus Aalto Ownership Lab, jossa tullaan tutkimaan yritysten omistajuutta ja sen yhteiskunnallista merkitystä. Keskuksen varainhankinta on käynnissä.  

Picture of Aalto University School of Business building captured from outside in the spring.

Aalto Ownership Lab

Aalto Ownership Lab on tutkimuskeskus, jossa tutkitaan yritysten omistajuutta ja sen yhteiskunnallista merkitystä.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu