Uutisia Perustieteiden korkeakoululta
2138
hakutulosta
Uutinen, Yhdenvertaisuus, tasa-arvo, diversiteetti ja inklusiivisuus Perustieteiden korkeakoulussa, Perustieteiden korkeakoulun johtaminen, Perustieteiden korkeakoulu
Pilkkopimeässä tehty tutkimus valaisee aivojen toimintaa ennennäkemättömällä tarkkuudella
Neurotieteilijät selvittivät ensi kertaa yksittäisten hermoimpulssien tarkkuudella, miten aivot ohjaavat nisäkkään käyttäytymistä.

Viisi opiskelijaa palkittiin terveysteemaisista diplomitöistään – lahjoittajana opiskelijatempauksesta innostunut Alko
Life Science Technologies -ohjelman varajohtajan Alexander Freyn mukaan diplomitöiden tulokset vaikuttavat tulevaisuuden tutkimukseen terveysteknologian alalla

Ylen tavoitteena on rekrytoida luovien alojen ja tekniikan parhaat osaajat - Yle ja Aalto laajentavat yhteistyötään
Yle ja Aalto ovat sopineet Ylen tarjoamien työ- ja harjoittelupaikkojen sekä kiinnostavien urapolkujen viestinnästä Aallon opiskelijoille. Työantajapalveluiden avainasiakkuus kestää aluksi vuoden.

Aalto sai ICT-tutkimushankkeisiin 3,5 miljoonaa euroa
Suomen Akatemian ICT 2023 -ohjelma myönsi rahoitusta 12 tutkijalle.

Aallon ja Karoliinisen instituutin tutkijat kehittivät dna:han perustuvan mikroskopiamenetelmän, joka ei tarvitse lainkaan optiikkaa
Dna-mikroskopia avaa näkymän biologisten molekyylien mikrotasolle ilman kallista ja hankalaa optiikkaa.

Korkean tason tutkimus ja tuotekehitys kulkevat käsi kädessä Aalto-yliopiston ja Saabin yhteistyössä
Kymmenvuotinen sopimus mahdollistaa pitkäjänteisen tutkimusyhteistyön. Käynnissä on nyt kymmenen yhteistyöhanketta.

Strategiatyömme etenee seuraavaan vaiheeseen – vielä voit vaikuttaa yhteisötilaisuudessa 18.9.
Yhteisötilaisuudessa keskustelemme erityisesti uuden strategiamme keskeisistä painotuksista ja valinnoista. Tervetuloa!

Automatisoidun kaupallisen drone-kuljetuspalvelun pilotti käynnistyy kampuksella 9.9.
Kokeilu on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Palvelun kautta on mahdollista tilata tuotteita A Blocista eri puolille Otaniemen kampusta.

Aalto Fintech -seminaarisarja: rahoitusalaa kohtaavat uudet haasteet ja mahdollisuudet
Seminaarisarja tarjoaa kokonaisvaltaisen näkökulman rahoitussektoria muovaavaan muutokseen, uusiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

Kesän 2020 Bridges-konferenssi tarjoaa kaikkea tieteellisestä konferenssista Kansallismuseon perhepäivään ja lyhytelokuvafestivaaliin
Kaikki ovat tervetulleita rakentamaan siltaa matematiikan, taiteen, arkkitehtuurin ja kulttuurin välille.

Falling Walls Lab: Tule seuraamaan 3 minuutin esityksiä innovaatioista
Falling Walls -kilpailu järjestetään Suomessa Design Factorylla 19. syyskuuta. Tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita.

Erkki Oja palkittiin Frank Rosenblatt -palkinnolla saavutuksistaan tekoälytutkimuksen parissa
Emeritusprofessori Erkki Oja jäi vuosikymmenten sinnikkään tutkimusuran jälkeen eläkkeelle juuri kun tekoälybuumi oli alkamassa.

Avajaisissa palkittiin kahdeksan tiimiä
Rehtori Ilkka Niemelä jakoi lukuvuoden avajaisissa kolme vaikuttajapalkintoa ja kolme tunnustuspalkintoa.

Perustieteiden korkeakoulu toivotti tervetulleeksi 800 uutta opiskelijaa
Lukuvuoden 2019-2020 uudet opiskelijat vastaanotettiin Tietotekniikan talolla.
Ilkka Niemelä: On pidettävä huolta koko Suomen koulutusjärjestelmän tasapainosta
Lukuvuoden avajaisissa puhuivat myös tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen ja AYY:n puheenjohtaja Tapio Hautamäki.

Olli Varis nimitetty Aalto-professoriksi
Rakennetun ympäristön laitoksen professori Olli Varis on nimitetty Aalto-professoriksi. Arvonimi myönnetään professoreille, joiden tieteelliset ansiot ovat poikkeuksellisen merkittäviä.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa kouluttamaan tulevaisuuden insinöörejä
Saara Matala on tekniikan tohtori ja historioitsija, joka tutki viime keväänä Nokian insinöörien roolia mobiilialustaturvallisuuden kehityksessä.

Lauri Saarinen: kansainvälisistä toimitusketjuista kohti paikallistuotantoa
Tuotantotalouden apulaisprofessori Lauri Saarinen kyllästyi siihen, että kaikki tavarat ja komponentit pitää ostaa isoissa erissä ja pitkillä toimitusajoilla. Samalla Suomesta suljettiin tuotantolaitoksia.

Kesäharjoittelu Suomessa: tutkimuskokemusta, työn ja vapaa-ajan välistä tasapainoa ja pulahduksia mereen
Kolme pariisilaista maisteriopiskelijaa vietti kesän tutkimusharjoittelijana Helsingissä.

Luonnosta oppija
Akatemiaprofessori Olli Ikkala kirii laboratoriossaan kiinni evoluution etumatkaa materiaalien valmistamisessa. Energiapihille yhteiskunnalle urakan tulokset voivat olla ratkaisevia.
