91ÇàÇà²Ý

Koin mullistavan herätyksen noin kymmenen vuotta sitten. Olin turhautunut siihen, että jouduin pitämään esityksiä tekoälyn merkityksestä ymmärtämättä kunnolla, mitä tekoäly oikeastaan on, ja miten se toimii. Puhuin muiden kirjoittamien tekstien pohjalta epävarmana siitä, oliko sanomani oikeasti totta. Olin tottunut delegoimaan oppimista organisaation alemmille tasoille. Olin tullut laiskaksi.

Päätin tehdä asialle jotain. Ilmoittauduin Stanfordin yliopiston koneoppimiskursseille. Tämä tarkoitti sitä, että aloitin ohjelmoinnin uudelleen lähes 30 vuoden tauon jälkeen. Taitoni olivat ruosteessa, samoin matematiikan osaamisessa piti putsailla pölyjä. Ensijärkytyksestä selvittyäni löysin oppimisen ilon. Oli häkellyttävää alkaa ymmärtää asiaa, jonka koin tärkeäksi, kiehtovaksi ja haastavaksi. Endorfiinivyöryt kirittivät opiskeluani.

Yksilön näkökulmasta jatkuva oppiminen on henkilökohtaisen edistyksen, itsetunnon ja onnellisuudenkin edellytys. Minulle ainakin on, aion opiskella jotain uutta loppuelämäni ajan.

Yhteisöllisestä näkökulmasta oppiminen ei ole koskaan ihmiskunnan historiassa ollut yhtä välttämätöntä kuin nyt, kun edessämme on olemassaoloa uhkaavia kriisejä. Elämäntapamme voi säilyä vain uusien oivallusten, keksintöjen ja innovaatioiden avulla. 

Myöskään korkeakoulutuksen rooli ei liene koskaan ollut yhtä tärkeä kuin nyt. Tutkimukseen ja koulutukseen panostaminen on avainasemassa. Maailmanlaajuisesti se on elämän ja kuoleman kysymys. EU-tasolla on kyse siitä, haluammeko päätyä ulkoilmamuseoksi vai olla yksi maailmantalouden suuralueista jatkossakin. Suomen tasolla on kyse valinnasta: putoammeko pysyvästi pois pohjoismaisesta viitekehyksestä vai kapuammeko takaisin arvostetuksi hyvinvointivaltioksi.

Suomen talouden kyky rahoittaa välttämättömiä investointeja yliopistoihin on äärirajoilla. Pelkkä nykytilan ylläpitäminen ei riitä. Meidän on löydettävä keinoja lisätä investointeja nostaaksemme kansantaloutemme ulos kuopasta, jonka olemme sille kaivaneet. Kun julkinen rahoitus on epävarmaa, yliopistojen varainhankinta yksityisistä lähteistä saa yhä suuremman roolin. Se tarjoaa turvapuskurin silloin, kun valtion rahoitus vaihtelee, mahdollistaa pitkän aikavälin suunnittelun ja tukee tutkimushankkeiden käynnistämistä.

Monet ovat jo tehneet lahjoituksen Aallolle, ja samalla tehneet jotain erityisen arvokasta yliopiston hyväksi. Tämä on hyvä alku, mutta yliopistojen tukemisesta on tehtävä osa suomalaista kulttuuria – ja siinä on vielä pitkä matka kuljettavana. Esimerkiksi Yhdysvaltain huippuyliopistoissa keskimääräinen lahjoitus on 100 kertaa suurempi kuin Aallossa, ja lahjoittaminen 30 kertaa vilkkaampaa. Yhdessä ero on 3000-kertainen. Jos voimme kuroa umpeen edes yhden prosentin tuosta kuilusta, se merkitsee 30 kertaa nykyistä enemmän yksityistä rahoitusta. Sen pitäisi olla tehtävissä.

Risto Siilasmaa
Aalto-yliopiston varainhankinnan neuvottelukunnan puheenjohtaja, 
WithSecure Oy:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja

Takaisin Katsaus lahjoittajille 2025 etusivulle