Lämmin kiitos tuestasi ja siitä, että rakennat kanssamme tulevaisuutta!

Camilla Wardi, lahjoittajasuhteiden päällikköLahjoituksesi on arvokas osoitus siitä, että olet tukemassa suomalaista korkeakoulutusta ja yliopistossa tehtävää yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä.
Kun aloitin työni Aallossa reilu vuosi sitten, kuljin ensimmäiset viikot kampuksella silmät suurina ihmetellen, kuinka häkellyttävän hienoa ja kansainvälisesti merkittävää tutkimusta täällä tehdään. Olemme maailmanluokkaa monilla tieteenaloilla, mikä on poikkeuksellinen saavutus vasta 15-vuotiaalle yliopistolle.
Aalto on ainutlaatuinen yhdistelmä taidetta, teknologiaa ja taloutta. Kansainvälisestikin harvinaista on se, että kaikki alat kohtaavat samalla kampuksella. Tämä mahdollistaa luontevat arjen kohtaamiset ja luo perustan monialaiselle yhteistyölle, jossa jokainen saa kukoistaa.
On ollut upeaa nähdä, kuinka varainhankinnan kautta saadut lahjoitukset päätyvät oikeisiin kohteisiin – kuten Aalto-yliopisto Juniorin kautta suoraan koululuokkiin. Espoossa koulua käyvä poikani tuli eräänä päivänä kotiin ja sanoi: ”Äiti, luulen, että työkaverisi olivat tänään koulussani.” Hän innostui oppimastaan ja alkoi heti suunnitella osallistumista Aalto Juniorin kesäleirille.
Varainhankintakampanjamme tavoitteena on saada 1 500 uutta lahjoittajaa tukemaan Aallon opetus- ja tutkimustoimintaa. Jokainen euro on merkityksellinen. Taloudellisen tuen lisäksi lahjoituksesi on arvokas osoitus siitä, että olet tukemassa suomalaista korkeakoulutusta ja yliopistossa tehtävää yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä.
Lahjoituksesi on investointi tulevaisuuteen. Yhdessä voimme tarjota nykyisille ja tuleville sukupolville parhaan mahdollisen perustan tehdä kestäviä ja viisaita päätöksiä.
Camilla Wardi
Aalto-yliopiston lahjoittajasuhteiden päällikkö

Aalto-yliopisto
Aalto-yliopisto
Lahjoitus yliopistolle on sijoitus parempaan tulevaisuuteen. Yhdessä voimme ratkaista yhteiskunnan suurimpia haasteita.