Opiskelijavetoiset hankkeet Kestävän kampuksen sankareiksi
Tänä vuonna Kampuksen kestävän kehityksen sankareiksi valittiin kaksi opiskelijavetoista hanketta. Palkinnot jaettiin vuosittain järjestettävänä ACRE-päivänä 9.10.2024.
Aalto-yliopiston Kestävän kampuksen tiimi koostuu Aalto-yliopiston, Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan sekä Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n edustajista. Tiimi on toiminut usean vuoden ajan kampuksen kestävän kehityksen toimien konkreettisena edistäjänä, niin uusien ideoiden kuin käytännön toteutuksenkin tasolla.
Tiimin keskeisimmät tavoitteet ovat:
Kestävä kampus -tiimiä motivoi ilmastonmuutokseen sopeutuminen, hyvinvoinnin, luontopääoman, viheralueiden edistäminen, päästöjen ja kustannusten vähentäminen sekä resurssien fiksu käyttö. Tiimin vetovastuu on ACREssa Satu Kankaalalla.
Tiimin tukijat:​
Kestävä kampus -tiimi järjestää myös vähintään kaksi kertaa vuodessa koko Aalto-yhteisölle suunnattuja tapahtumia kestävän kehityksen teemalla sekä kannustaa osallistumaan muun muassa kansainväliseen Earth Hour -tapahtumaan joka kevät. Lisäksi tiimi palkitsee vuosittain yhteisön ehdottamista ehdokkaista Sustainability Champion -palkinnolla henkilön tai teon, joka on edistänyt kampuksen kestävää kehitystä. Sustainability Champion -palkinto on jaettu vuodesta 2017 alkaen.
Tänä vuonna Kampuksen kestävän kehityksen sankareiksi valittiin kaksi opiskelijavetoista hanketta. Palkinnot jaettiin vuosittain järjestettävänä ACRE-päivänä 9.10.2024.
Tänä vuonna Kestävän kampuksen sankaruutta tavoitteli useat erilaiset yhteisöltä saadut ehdotukset.
Kestävän kampuksen sankari valittiin jo kuudennen kerran. Voittaja julkistettiin 13.10. pidettynä ACRE-päivänä.
Kestävän kampuksen sankari valittiin jo viidennen kerran.
Osana kansallista energiansäästöviikkoa Kestävän kampuksen tiimi järjesti Kestävän kampuksen tapahtuman keskiviikkona 7.10.2020. Ohjelma oli hyvin monipuolinen ja täynnä ajankohtaisia aiheita, esillä olivat muun muassa "urbaanit mainarit" ja kiertotalouden jamesbond. Myös Kampuksen kestävän kehityksen sankari valittiin nyt neljännen kerran.