91ÇàÇà²Ý

Future of Work

Kuka tai mikä on tehnyt vuoden Hyvän työn?

Työelämän tutkimusyhdistys vastaanottaa ehdotuksia vuoden 2023 Hyvä työ -palkinnon saajaksi.
Ihmisiä Aalto-yhteisön strategiatilaisuudessa maaliskuussa 2019, kuva Mikko Raskinen
Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Työelämän tutkimusyhdistys jakaa jo viidennentoista Hyvä Työ! -palkinnon merkittävästä työelämän tutkimusteosta, kehittämisteosta tai työelämän tutkimuksen ja kehittämisen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämisestä. Hyvä työ! -palkinnon suurus on 2 500 euroa, ja palkinto jaetaan tänä vuonna Sosiaalipolitiikan päivillä Tampereella 26.–27.10.2023. Palkinnon saajan valitsee Työelämän tutkimusyhdistyksen hallitus.

Hyvä työ! -palkinnon saaja voi olla esimerkiksi:

  • Työelämän tutkija tai tutkimusryhmä
  • Työelämää kehittävä yksilö, ryhmä tai organisaatio
  • Työelämää kehittävä ja tutkiva työmarkkinajärjestö tai jokin muu yhdistys
  • Työelämän tutkimusta ja kehittämistä tukeva, rahoittava ja innostava taho tai sen edustaja
  • Työelämän tutkimusteko tai kehittämisteko
  • Työelämän tutkimuksen ja kehittämisen yhteiskunnallista vaikuttavuutta edistävä teko tai taho
  • Innovatiivinen tutkimus- tai kehittämisote, käsite, metodi, teoria, malli, konsepti tai näkökulma, joka edistää kestävän ja inhimillisen työelämän tavoitteita
  • Organisaatio, ammattiryhmä, tiimi tai johtoryhmä julkisella, yksityisellä, kolmannella tai neljännellä sektorilla, joka on kehittänyt pitkäkestoisesti ja omaehtoisesti toimintaansa kestävän ja inhimillisen työelämän tavoitteiden mukaisesti
  • Jokin muu työelämän tutkimusta tai kehittämistä edistävä taho tai teko, kuten vaikkapa julkista keskustelua käynnistänyt artikkeli tai dokumentti

Ehdota Hyvä työ! -palkinnon saajaa 15.9.2023 mennessä. Ehdotuksia perusteluineen vastaanotetaan sähköisellä lomakkeella, joka löytyy osoitteesta:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu