Olympiahaaveita ja kylä teekkareille
Otaniemen kampuksen kehitys alkoi virallisesti vuonna 1948, jolloin valtioneuvosto hyväksyi rahavarauksen Otaniemen alueen ostamiseksi teknillistä opetusta ja tutkimusta varten. Korkeakoulun tilanahtaus oli ollut tosiasia jo vuosisadan alusta lähtien opiskelijamäärien kasvaessa jatkuvasti ja vuosien varrella pyöriteltiin lukuisia eri vaihtoehtoja. Helsingistä katsoen syrjäinen Otaniemi kohtasi myös vastustusta, mutta moninaisten vaiheiden jälkeen Otaniemi vahvistui tulevan teekkarikylän paikaksi ja toimet rahoituksen järjestämiseksi alkoivat.
Rahoitusvaikeuksia ja kansan tuki teekkareiden taakse
Otaniemen tontin omisti Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan sijaan valtio, joka vuokrasi tontin TKY:lle. Tämä jätti teekkarit heti kättelyssä merkittävästi huonompaan asemaan verrattuna Helsingissä Domus Academican rakentamista valmistelevaan Helsingin yliopiston ylioppilaskuntaan, joka sai ostettua Domus Academican tontin valtiolta edullisin ehdoin ja pystyi näin ollen ottamaan lainaa tonttia vastaan. Teekkareille ei sen sijaan lainaa herunut, joten rahat oli hankittava itse.
Avuksi tulivat teekkareiden nerokkaat tempaukset ja kyky toimia yhteisen tavoitteen eteen. Ja tavoitteita totisesti olikin. Otaniemen kampusalueesta TKY:n rahoitusosuudeksi laskettiin hurjat 1,5 miljoonaa markkaa - tämä vastasi v. 2007 noin 49,5 miljoonaa euroa Panu Nykäsen kirjan mukaan. Summaan sisältyi ylioppilaskuntatalo, asuntolat 2000 opiskelijan majoittamiseksi, henkilökunnan asunnot, huoltorakennukset, sekä vastaperustetun Otaniemen Urheilusäätiön tukeminen. Edessä oli vuosikymmenien urakka.
Jotta tämän valtavan tavoitteen taakse saatiin kaikki mahdollinen tuki, nousi jo ennen toista maailmansotaa esiin ajatus Teekkarikylän ja olympialaisiin valmistautuvan Suomen Olympiakylän yhdistämisestä saman varainhankinnan keulakuviksi. Helsinkiin Japanista siirretyt vuoden 1940 kesäolympialaiset peruuntuivat talvisodan vuoksi, mutta sotien jälkeen uutta mahdollisuutta osattiin odottaa. Olympialaisiin saapuville urheilijoille tarvittiin asumuksia ja asuntopulasta kärsinyt Suomi pystyisi sellaisia tarjoamaan upouuden Teekkarikylän muodossa jopa 2500 urheilijalle.
Hankkeen vetohenkilöksi palkattiin vuonna 1950 nuori mainosalaan perehtynyt maisteri Viherjuuri. Mainoskampanjan johtoajatuksena oli kansalaisten mielipiteen saaminen Teekkarikylähankkeen taakse sitomalla toiminta näkyvästi Suomen olympiahankkeeseen. Samalla yhteinen kampanja antoi puhtia kaikkien sidosryhmien varainhankintaan.
Markkinointia, sukkahousuja ja tempauksia
Miten rahaa sitten kerättiin? Luonnollisesti kovan ytimen muodostivat tempaukset, kansalaiskeräykset, lahjoitukset liike-elämältä, sekä hyväntekeväisyyskaupat, joiden avulla saatiin myyntiin myös haluttuja säännöstelyn alaisia tuontituotteita. Teekkareilla oli oma autokoulu ja kaupoissa myytiin teekkareiden hankkimia appelsiineja, Nylon-sukkia, Teekkari-pastilleja ja -tulitikkuja. Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan kanssa tehtiin yhteistyötä esimerkiksi maustekaupoissa ja amerikkalaisten autojen maahantuonnissa.
Hankkeella oli myös näkyviä julkkistukijoita, mm. Wäinö Aaltonen luovutti marraskuussa 1950 TKY:lle yksinoikeudet myydä Olympiastadionin edessä olevan Paavo Nurmen patsaan pienoismallia olympia- ja Teekkarikylähankkeiden nimissä.
Kampuksen ja Teekkarikylän suunnittelua
Itse Teekkarikylän kaavoitus- ja suunnitteluvaihe käynnistyi heti Otaniemen tonttikauppojen varmistuttua. Kampusalueen suunnittelun päävastuu meni suunnittelukilpailun voittaneelle Alvar Aallon arkkitehtitoimistolle suunnitelmalla ”ALMA MATER, morituri te salutant”. TKY valitsi puolestaan teekkarikylän suunnittelijaksi Heikki Sirenin.
Teekkarikylän ja ympäröivien alueiden kaavoitus ja suunnittelu näkyivät myös korkeakoulun toiminnassa, sillä opiskelijoilla teetettiin 1940-luvun loppupuolelta lähtien lukuisia Otaniemen kehitykseen liittyviä harjoitustöitä. Näistä löytyy esimerkkejä sekä lopputyökokoelmasta että arkkitehtuurin laitoksen kuvakokoelmista.
Esimerkiksi Leo Huttusen diplomityö ”Otaniemen urheilukeskus” vuodelta 1949 ja Jaakko Rastaan diplomityö ”Suunnitelma tien rakentamiseksi Kuusisaaresta Lehtisaaren kautta Otaniemeen Helsingin kaupungin ja Espoon kunnan välisellä rajalla” vuodelta 1950 ovat hyviä esimerkkejä opiskelijoiden tekemistä suunnitelmista.
Valmistautuminen Olympiakyläksi
Sopimus Olympiakylänä toimimisesta tehtiin lopulta vuonna 1951 ja Teekkarikylän asunnot, urheilukenttä ja Otahalli valmistuivat ajoissa koitokseen. Valmistautuminen olympialaisiin oli myös ruokahuollon osalta suuri ponnistus ja TKY joutui tekemään merkittäviä investointeja ravintolainfrastruktuuriin pystyäkseen hoitamaan urheilijoiden muonituksen.
Valmisteluissa tehtiin myös kansainvälistä yhteistyötä, Polyteknikkojen kuoron Amerikan matkan jälkeen, kun vuonna 1951 aloitettiin kanadalaisleirin järjestäminen yhteistyössä Toronton yliopiston Hart Housen johtaja Nicholas Ignatieffin kanssa. Kanadalaisopiskelijat viipyivät Suomessa kuusi viikkoa ja projektikohteeksi valikoitui saunan rakentaminen Teekkarikylään.
Otaniemi itäblokin Olympiakylänä
Olympialaisten aikaan Otaniemeä asuttivat sosialististen maiden urheilijat Neuvostoliiton vaatimuksesta – syrjäisessä Otaniemessä itäblokin kilpailijat saivat oleilla rauhassa vailla turhia länsimaisia vaikutteita.
Neuvostoliittolaisiin urheilijoihin ja Teekkarikylän rantasaunaan liittyy myös selkkaus olympialaisten ajalta. Mainittua kanadalaisretkeä johtanut Ignatieff oli kuollut äkillisesti juuri ennen olympialaisia, ja kanadalaiset toimittivat saunaan sijoitettavaksi pronssisen muistolaatan. Muistolaatan tuli vihkimään olympialaisissa vieraillut Edinburghin herttua prinssi Philip, jonka saapumista paikalle neuvostourheilijat yrittivät estää tukkimalla tien saunalle. Laatta saatiin kuitenkin paikalleen ja sauna arvoisensa muiston kanadalaisvieraista.
Kampushanke vauhtiin
Opiskelijoiden aktiivinen vaikuttaminen julkiseen mielipiteeseen oli erittäin merkittävässä roolissa, että itse Teekkarikylä-hanke ja sen rahoitus saatiin olympialaisten suotuisalla myötävaikutuksella käyntiin, sekä Otaniemen alueen rakentaminen vauhtiin.
Teknillisen korkeakoulun opetukseen liittyvät rakennukset alkoivat valmistua hiljalleen 1950-luvun kuluessa. Ensimmäinen laboratoriorakennus, koesahalaitos ja kuivaamo, otettiin käyttöön tammikuussa 1955. Alvar Aallon toimisto aloitti korkeakoulun päärakennuksen suunnittelun vuonna 1953 ja nykyisin Kandidaattikeskuksena tunnettu rakennus vihittiin käyttöön vuonna 1966, jolloin Teknillinen korkeakoulu muutti lopulta kokonaisuudessaan Otaniemeen.
Vaikka olympiaprojektilla oli merkittävä rooli Otaniemen kampusalueen alkuvaiheissa, Aalto-yliopiston arkiston kokoelmista ei löydy suoraan olympialaisiin liittyvää kuvamateriaalia, eikä olympialaisia mainita lainkaan esimerkiksi korkeakoulun 1950-luvun alkupuolen vuosikertomuksissa. Sen sijaan Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan opiskelijakulttuurimuseon kokoelmista kuvia ja muuta aineistoa löytynee.
Teksti: Susanna Kokkinen
Kirjallisuus:
Teknillisen korkeakoulun vuosikertomukset 1940-1953.
Hartikainen, Olli-Pekka: Otaniemen urheilusäätiö 40 vuotta - 1950-1990.
Nykänen, Panu: Otaniemen yhdyskunta - Teknillinen korkeakoulu 1942-2008. WSOY 2007.
Nykänen, Panu & Kohonen, Iina: Tupsukansan koti - yli 50 vuotta teekkarikylän historiaa. Gummeruksen kirjapaino Oy 2003.