91

Uutiset

Yhteisötilaisuudesta satoja ideoita kestävän tulevaisuuden rakentamiseen

Uuden strategian kehitystoimien työstäminen käynnistyi yhteisötilaisuudessa 31.1.
Aaltolaisia ideoimassa strategian kehitystoimia yhteisötilaisuudessa 31.1.2020

Uuden strategian kehitystoimia työstettiin 150 innostuneen aaltolaisen voimin vuoden ensimmäisessä yhteisötilaisuudessa Oppimiskeskuksessa 31. tammikuuta. Käsiteltävinä teemoina olivat kestävä kehitys, radikaali luovuus ja yrittäjämäinen ajattelutapa, sekä yhteisö ja ihmiset. 

Tilaisuuden avannut rehtori Ilkka Niemelä muistutti alustuksessaan yhteisistä arvoistamme, jotka kulkevat käsi kädessä tehtävämme kanssa.

Jotta voimme rakentaa kestävää tulevaisuutta ja luoda kestäviä ratkaisuja, meidän on oltava vastuullisia, rohkeita ja tehtävä yhteistyötä.

Rehtori Ilkka Niemelä

Tänä vuonna kaikki toimintamme – resurssit ja indikaattorit, tapamme toimia ja prosessit sekä toimintasuunnitelmat ja tiekartat – käydään läpi uuden strategian mukaisesti. 

”Meidän on ajateltava samanaikaisesti sekä yliopistomme pitkäaikaista kehittämistä että kehitysalueitamme. Strategia on pysyvä teema keskusteluissamme kaikilla foorumeilla – olettehan aktiivisia”, Ilkka Niemelä kannustaa. 

Viisi teema-aluetta – satoja ehdotuksia ja ideoita 

Teema-alueiden vastaavat pitivät kukin lyhyen johdannon aiheeseensa. 

Vararehtori Ossi Naukkarinen muistutti, että kestävän kehityksen osalta paljon on jo tehty ja olemassa viime ja aiemmilta vuosilta. Kehitystoimia voi lähestyä esimerkiksi kysymällä, minkälaiset rakenteet ja työkalut tarvitsemme. 

Luovuuttamme voimme vahvistaa muun muassa rohkaisemalla ja luomalla sitä tukevia rakenteita, käytänteitä ja tiloja. Dekaani Tuomas Auvisen mukaan tärkeää on myös edistää kulttuuria, jossa on tilaa kokeiluille ja jossa vastakkaisetkin näkemykset ovat arvokkaita. 

Dekaani Jouko Lampinen ehdotti, että yrittäjyysasenteesta tulisi omaksua parhaat palat myös tutkimukseemme. Näitä ovat rohkeus ottaa riskejä ja oman idean vieminen voimakkaasti eteenpäin. Positiivisesta ”pöhinästä” olisi hyötyä myös akateemisessa yhteisössä.  

԰쾱öödzٲᲹ&Բ;Riitta Silvennoinen kannusti aaltolaisia ideoimaan, miten rakennamme Aallon kulttuuria. Kaikki näkemykset ja ideat ovat erittäin tervetulleita, kunhan muistamme, että ihmiset ovat keskiössä. 

Lisäksi resursseista ja indikaattoreista keskusteltiin vilkkaasti Marianna Bomin ja Sirkku Linnan kanssa aiheen basaaripisteessä. Kaikkien basaaripisteiden ideasatoa voit tarkastella alla olevista kuvista. 

Kaikille aaltolaisille tarkoitettuja yhteisötilaisuuksia järjestetään vuoden mittaan useita, ja seuraava tilaisuus osallistua on keskiviikkona 25.3. klo 14.30-16 Oppimiskeskuksessa. Tilaisuudessa työstetään kehitystoimia seuraaville alueille: tutkimus, opetus, vaikuttavuus ja arvot. Merkitsethän ajankohdan jo kalenteriisi ja ilmoittaudut alla olevasta linkistä! 

Katso rehtorin esitys (pdf)

Ilmoittaudu yhteisötilaisuuteen 25.3.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
An aerial image from early autumn of a new building soon to be finished on campus.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaiset tyytyväisiä Kide-rakennukseen

Kide on koettu onnistuneena rakennuskokonaisuutena.
Ville Viikari, Tapio Lokki, Tomi Laurila ja Tuomas Savolainen.
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Sähkötekniikan korkeakoulun laitosjohtajat valittu

Tomi Laurila aloittaa sähkötekniikan ja automaation laitoksen johtajana ja Tuomas Savolainen Metsähovin radio-observatorion johtajana. Ville Viikari ja Tapio Lokki jatkavat tehtävissään.