91

Uutiset

UPM Biofore Boot Campissa opiskelijat pääsivät ratkomaan oikeita ongelmia

Monialaisissa tiimeissä ideoitiin uusia pakkausratkaisuja paperirullille, opittiin ryhmätyötaitoja, verkostoitumista ja omien ideoiden vaikuttavaa esittämistä.
Voittajatiimi ideoimassa uusia ratkaisuja paperirullien pakkaamiseen. Kuva: Veera Eskelin, UPM

Erilaisen osaamisen ja kokemusten yhdistäminen luo usein parhaat edellytykset uusille innovaatioille. Biometsäteollisuusyhtiö UPM kehittää uutta muun muassa Biofore Boot Campeissa, joita järjestetään ajankohtaisten kehityskohteiden ympärille. Boot Campeja pidetään niin yrityksen sisällä kuin yhdessä erilaisten sidosryhmien kanssa.

Tammikuussa 2018 UPM järjesti Biofore Boot Campin yhdessä Aalto-yliopiston kanssa. Tarkoituksena oli löytää uusia pakkausratkaisuja paperirullille. Matkalla tehtaalta asiakkaalle pakkausten tulisi kestää kuljetusta, käsittelyä ja varastointia. Haasteena on se, että kuljetusketjussa olosuhteet voivat vaihdella rajusti kylmästä Suomesta kuumaan ja kosteaan Aasiaan. Pakkausmenetelmien tulisi olla mahdollisimman ympäristöystävällisiä ja -materiaalien kierrätettäviä.

Opiskelijoilla rohkeutta kyseenalaistaa totuttuja ratkaisuja

”UPM Biofore Boot Camp tarjoaa opiskelijoille teoreettisten ongelmien sijaan mahdollisuuden työstää oikeita liiketoimintahaasteita ja kehittää uudenlaisia toimintatapoja. ۳ٱ𾱲ٲö opiskelijoiden kanssa antaa puolestaan meille tuoreita ideoita uusista näkökulmista, jotain, mitä emme omin voimin yrityksen sisällä saisi aikaan. Opiskelijat uskaltavat kyseenalaistaa vanhoja toimintatapoja ja ratkaisuja,” sanoo Kimmo Ståhlberg, Category Director, Packaging and Consumables, UPM.

Opiskelijat muodostivat monialaisia joukkueita, jotka tekniikan ja muotoilun tuntemusta sekä kaupallista osaamista hyödyntäen pohtivat UPM:n asiantuntijoiden avulla mahdollisimman taloudellisia ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja ja liiketoimintakonsepteja paperirullien pakkaamiseen. Lopuksi joukkueet esittelivät ideansa UPM:n ja Aallon edustajista koostuneelle tuomaristolle.

Ekskursio hyvä pohja ideoinnille

Ennen Boot Campia opiskelijat tekivät ekskursion UPM:n Rauman paperitehtaalle sekä Hansaprintin painotaloon Turussa.

”Uutta konseptia oli paljon helpompi lähteä ideoimaan, kun oli ensin nähnyt, miten paperirullia valmistetaan ja pakataan,” kertoo Paula Saratlieva. ”Vierailu Hansaprintillä toi esiin myös asiakkaan näkökulman, mikä oli tärkeää keskeisten ongelmakohtien ymmärtämisessä.

Myös kuitu- ja polymeeritekniikkaa opiskeleva Mikko Valkonen on sitä mieltä, että tehtaalla ja painotalossa käynti olivat todella hyödyllisiä tehtävän ja ongelmien hahmottamisen kannalta. Rullien varastoinnista ja käsittelystä sai näin konkreettisen kuvan.

Boot Campiin osallistui yhteensä 32 opiskelijaa. Mukana oli niin tekniikan kuin kauppatieteiden,  taiteen ja muotoilunkin opiskelijoita. Boot Campin tavoitteena olikin edistää taitoja työskennellä monialaisessa ryhmässä. Tämän lisäksi pyrkimyksenä oli kehittää opiskelijoiden kykyä ratkaista oikeita ongelmia sekä esittää ideansa mahdollisimman vaikuttavasti.

Ryhmätyötaitoja ja itsetuntemusta

”Työskentely monialaisessa ja kansainvälisessä ryhmässä auttoi minua näkemään ja ymmärtämään asioita eri näkökulmista, kuin mihin suunnittelijana olen tottunut. Tämä teki koko kurssista mielenkiintoisen, hauskan ja antoisan,” Paula Saratlieva sanoo.

“Aalto-yliopiston opetushenkilöstön tuki, UPM:n asiantuntijoiden pätevyys ja avoimuus sekä ekskursio muodostivat yhdessä ideaalin oppimisympäristön, mikä auttoi minua kasvamaan niin ammatillisesti kuin yksilönäkin. Kurssi auttoi minua tiedostamaan vahvuuteni, mutta myös heikkouteni tiimityöskentelyssä ja antoi näkemyksen siitä, miten voin kehittää itseäni jatkossa.”

Mikko Valkonen (toinen oikealta) ja punainen tiimi.

Myös Mikko Valkonen piti tiimityötä hyvänä kokemuksena.

”Vaikka olimme ryhmässä välillä eri mieltä asioista, kukaan ei ottanut mitään henkilökohtaisesti ja pystyimme pohtimaan asioiden hyötyjä ja haittoja melko objektiivisesti. Toisaalta ihmisten erilainen osallistumisaktiivisuus aiheutti haasteita tehtävän edistymiselle. Tämä oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, että ihmiset ovat erilaisia. Yritän aina ylittää itseni ja tulla pois mukavuusalueeltani ja ryhmätyöskentelyssä huomasinkin, että pystyn kertomaan mielipiteeni miettimättä liikaa, mitä muut minusta ajattelevat. Yllätin itseni jossain määrin myös olemalla aloitteellinen sen sijaan, että olisin odottanut ensin muiden tekevän jotakin, ” havainnoi Mikko Valkonen ryhmätyöskentelyään. ”Saimme kurssin aikana tiiviin mutta hyvän käsityksen paperin valmistuksesta ja pakkaamisesta, ja tähän liittyvä tehtävä oli mielenkiintoinen. Kurssi laajensi käsitystäni työelämästä ja mahdollisista työtehtävistä,” hän jatkaa.

Onnistunut yhteistyö saa jatkoa

Aallon kemian tekniikan korkeakoulun opetuksesta vastaava varadekaani Tapani Vuorinen kiittelee yhteistyötä UPM:n kanssa. Jatkoakin on jo suunnitteilla.

”UPM:n panostus oli vahvaa ja yhteistyö heidän kanssaan sujui erinomaisesti. Boot Campin tavoitteena oli löytää ratkaisu todelliseen ongelmaan, ja tämä näkyi ryhmiä ohjanneiden asiantuntijoiden innokkuutena. Kurssilla seurattiin, miten opiskelijat osasivat hyödyntää asiantuntijoita ja muuta saatavilla olevaa tietoa. Verkostoituminen oli myös yksi kurssin tärkeimmistä anneista opiskelijoille.”

Myös Kimmo Ståhlberg on erittäin tyytyväinen.

”Saimme Boot Campissa opiskelijoilta aivan uudenlaista näkökulmaa perinteiseen rullakäärintään. Käymme opiskelijoiden ideat läpi yhdessä asiantuntijoiden kanssa ja katsomme mitkä niistä menevät jatkokehitykseen.”

äپٴᲹ:
Tapani Vuorinen, opetuksesta vastaava varadekaani
Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulu
tapani.vuorinen@aalto.fi
p. 050 516 0048

Esa Laurinsilta, Director, Strategic Partnerships, Technology
UPM-Kymmene Oyj
esa.laurinsilta@upm.com
p. 040 821 0350

Paula Saratlievan kuva: Bijan Bayat Mokhtari
Mikko Valkosen ja tiimin sekä Tapani Vuorisen kuva: Nina Riutta

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille

Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Students during the Opening Ceremony of the Information Technology Program on June 2nd, 2025.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

30 vuotta innovointia: Aalto-yliopiston Information Technology Program ITP täyttää 30 vuotta

Information Technology Program ITP juhlii tänä kesänä 30-vuotista taivaltaan. Vuonna 1995 perustettu ITP on kokopäiväinen, kolmen kuukauden ja 30 opintopisteen laajuinen kesäohjelma, joka kokoaa yhteen opiskelijoita eri puolilta maailmaa ja eri tieteenaloilta.