Kauppatieteet, kauppatieteiden kandidaatti ja kauppatieteiden maisteri, Aalto-yliopisto
Aalto-yliopiston Kauppatieteiden kandidaattiohjelma tarjoaa laaja-alaiset tiedot ja taidot liiketaloustieteissä.
Professorit Samuli Knüpfer ja Vesa Puttonen julkaisivat loppuvuonna 2024 uudistetun 13. painoksen suomenkielisestä klassikkokirjastaan Moderni rahoitus. Kirjan ensimmäinen painos julkaistiin 20 vuotta sitten, ja sen avulla tuhannet opiskelijat ovat vuosien varrella oppineet rahoitusalan perusteet.
”Se, että julkaisimme nyt Moderni rahoitus -kirjan uudistetun 13. painoksen on itse asiassa antiuutinen, sillä kirjassa ei ole mitään mullistavaa uutta. Päivitimme esimerkit, mutta kirjan ydinsisältö on pysynyt ennallaan. Uutinen onkin se, että kirja on edelleen relevantti. Sen opit rahoitusalasta ovat pitäneet paikkansa ensipainoksesta lähtien, ” sanoo rahoituksen professori Vesa Puttonen.
Rahoitusala kehittyi erittäin nopeasti 1990-luvulla, jolloin se myös irtautui laskentatoimesta omaksi tutkimusalakseen, ja aiemmasta tilinpäätösten analysoinnista siirryttiin yritysten tulevaisuuden arvon määrittämiseen. Moderni rahoitusteoria kehitettiin Yhdysvalloissa, josta tulee myös paljon yliopistoissa eri puolilla maailmaa käytettyjä oppikirjoja. Suomessa oli kuitenkin 2000-luvun alussa selkeä tarve suomenkieliselle oppikirjalle. Niinpä Moderni rahoitus syntyi kurssikirjaksi Helsingin kauppakorkeakoulun, nykyisen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun, Rahoituksen perusteet -kurssille. Kurssi on edelleen pakollinen kaikille Aallon suomenkielisen kauppatieteiden kandidaattiohjelman opiskelijoille, ja kirja toimii keskeisenä materiaalina paitsi kyseisellä kurssilla, myös muissa suomalaisissa yliopistoissa ja korkeakouluissa.
”Vaikka rahoitusmaailma on kansainvälinen, halusimme tehdä suomenkielisen oppikirjan, josta voi oppia suomenkieliset käsitteet ja ymmärtää rahoitusmaailmaa paikallisten esimerkkien kautta. Ajattelimme myös, että Suomen johtavan kauppakorkeakoulun tutkijoiden kuului tehdä tällainen kirja itse”, Puttonen kertoo.
Vaikka maailma ja rahoitusalakin ovat muuttuneet viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana, rahoitusteorian kova ydin ei ole muuttunut kirjan ensipainoksen julkaisemisen jälkeen.
”Rahoituspäätökset tehdään edelleen samoin perustein kuin aikaisemminkin”, omistajuuden professori Samuli Knüpfer sanoo.
Kirjan uusimmassa painoksessa esimerkit on kuitenkin päivitetty tähän päivään. Mukana on muun muassa ajantasaiset yritysten ja rahastojen nimet sekä tuoreita korkotasoja. Esimerkit auttavat ymmärtämään teoriaa ja liittävät sen nykypäivän talouskontekstiin. Uudistettuun painokseen on myös sisällytetty tuoretta tutkimustietoa esimerkiksi sijoittajien käyttäytymisestä. Kirjassa viitataan kuitenkin myös menneisiin tapahtumiin, kuten lähimenneisyyden negatiivisten korkojen aikaan, jotta taloushistorian ymmärtäminen helpottuu.
Knüpferin mukaan kirjan sisältö on entistä ajankohtaisempaa, sillä rahoitusmaailma on medioissa näkyvästi esillä ja koskettaa myös suoraan ihmisten arkea. Sieltä kumpuaa halu ymmärtää sijoittamista, eläkkeelle säästämistä tai erityyppisiä asuntolainoja.
”On tärkeä kansalaistaito ymmärtää, miten korot määräytyvät, millaisia sijoitusrahastoja on tarjolla, tai miten yritykset hankkivat rahoitusta. Moderni rahoitus -kirja auttaa hahmottamaan näitä asioita”, Knüpfer sanoo.
Päivänpolttavista asioista, kuten asuntorahastoista, kryptovaluutoista, finanssikriiseistä ja nollakoroista saa helposti käsityksen, että rahoitusmaailmasta on vaikea saada otetta. Rahoituksen ydin ei kuitenkaan ole Knüpferin mukaan muuttunut 20 vuodessa mihinkään, vaan keskeiset asiat pysyvät samoina, vaikka pinnalla kuohuisikin.
”Samat instituutiot ja lainalaisuudet toimivat. Itse asiassa tärkein viestimme onkin se, että jos nyt oppii modernin rahoituksen perusteet vaikkapa lukemalla kirjamme, opitut lainalaisuudet pätevät myös seuraavat 20 vuotta”, hän toteaa.
Moderni rahoitus -kirjan kokonaispainosmäärä ei ole professorien tiedossa. Kirjasta on myös sähköinen versio, joka on luettavissa esimerkiksi monien yliopistokirjastojen kautta. Yliopistojen ja korkeakoulujen lisäksi kirja toimii oppimateriaalina joissakin ammatillisissa tutkinnoissa, joten vähintäänkin tuhannet opiskelijat ovat vuosien varrella lukeneet ja tenttineet kirjan.
Oletko sinä kenties yksi heistä?
Aalto-yliopiston Kauppatieteiden kandidaattiohjelma tarjoaa laaja-alaiset tiedot ja taidot liiketaloustieteissä.
Sukella rahoituksen maailmaan: opi tuntemaan rahoitusmarkkinoita, hallitsemaan riskejä ja navigoimaan globaalien haasteiden keskellä ja alan nykyhetken polttavien kysymysten äärellä.