91

Uutiset

Meishan Lin haluaa perustaa yrityksen, joka voi auttaa ihmiskuntaa

Meishan Linin unelma on perustaa oma syöpätutkimus- ja lääkekehitysyritys. Hän suorittaa parhaillaan toista vuotta kandidaatin opintojaan Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa.
Meishan Lin.

Meishan Linin unelma on perustaa oma syöpätutkimus- ja lääkekehitysyritys. Hän suorittaa parhaillaan toista vuotta kandidaatin opintojaan Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa.

"Aion perustaa tämän yrityksen Suomessa yhdessä isäni kanssa, joka on lääkäri. Hän neuvoi, että kemian tekniikka sopisi hyvin yrityksemme tulevaisuuteen, ja se oli yksi syy siihen, miksi hain Aalto-yliopistoon", Meishan kertoo.

Meishanilla on selkeä visio siitä, miten hän haluaa suorittaa opintonsa ja edetä urallaan. Kandidaatin tutkinnon jälkeen hän aikoo hakea Aallon Life Science Technologies -maisteriohjelmaan, pääaineenaan bioinformatiikka.

"Aion keskittyä vasta-aineisiin sekä kandidaatin että maisterin opinnäytetyössäni. Tämä tutkimus liittyy läheisesti myös tulevan yritykseni pääpainopisteeseen. Haluan perustaa yrityksen, joka tuottaa raaka-aineita lääkekehityksen alkuvaiheisiin muille lääkeyrityksille. Haluan tehdä työtä, jonka avulla voin auttaa ihmiskuntaa."

Seattlesta Suomeen sairaanhoitajaksi ja insinööriksi

Meishanin tie kemian tekniikan opiskelijaksi ei ehkä ole ollut kaikkein perinteisin. Hän muutti 19-vuotiaana Kiinasta Seattleen, jossa hän suoritti kandidaatin tutkinnon Washingtonin yliopistossa. Hän ei tuolloin ollut vielä varma siitä, mitä haluaisi tehdä tulevaisuudessa.

"Parikymppiset opiskelijat eivät välttämättä vielä tiedä, mikä heidän tavoitteensa on. En minäkään tiennyt! Uskon silti, että jos ihmiset ovat onnekkaita ja löytävät intohimonsa varhain, he kykenevät ylittämään kaikenlaisia haasteita. Olen tavannut Aallossa niin paljon intohimoisia ihmisiä ja se on mielestäni arvokas luonteenpiirre."

Meishan muutti Suomeen vuonna 2017 ja aloitti sairaanhoitajan opinnot. Hän työskentelee edelleen sairaanhoitajana kemian tekniikan opintojen ohella. Meishanin kokemukset sairaanhoitajan työstä innoittivat häntä tutkimaan kivunlievityksen kehittämisen mahdollisuuksia.

"Muutettuani Helsinkiin kuulin paljon hyvää Aallosta. Halusin myös opiskella jotain syvällisemmin sen sijaan, että noudattaisin vain tuttua rutiinia, kuten tein päätoimisena sairaanhoitajana. Jos en olisi tehny sairaanhoitajan työtä, en olisi koskaan ajatellut insinööriopintoja."

Muut Aallon kurssit täydentävät tavoitteita

Tällä hetkellä Meishan toimii myös opetusavustajan roolissa kahdella Aallon kurssilla, joista toinen käsittelee filosofiaa ja toinen kestävän kehityksen mahdollisuuksia liiketoiminnan ja yrittämisen näkökulmasta (englanniksi Sustainable Development Goals as Entrepreneurial Business Opportunities). Opetusavustajan tehtäviin kuuluu mm. esitysmateriaalien valmistelua ja luennon aikana mahdollisten teknisten ongelmien ratkaisemista.

"Sairaanhoitajana olen kohdannut paljon ihmisiä, jotka pohtivat elämän tarkoitusta ja sitä, miten käsitellä kuolemaa. Perimmäisten kysymysten pohtiminen innoittaa minua toimimaan ihmiskunnan hyväksi.”

Meishan kokee, että pääaineen ulkopuoliset kurssit ovat hyvä tapa laajentaa ajattelua ja täydentää tekniikan alan tutkintoa.

"SDGs as business opportunities -kurssi on ollut inspiroiva. Kurssin missio innosti minua: "Emme halua, että sinusta tulee startup-miljonääri; haluamme, että pelastat maailman. Ja ehkä sinusta tulee siinä sivussa miljonääri." Tämä ajatus sopii tulevan yritykseni tavoitteisiin. Haluan luoda parempaa maailmaa."

Kemian tekniikka ratkoo aikamme isoimpia ongelmia

Me Kemian tekniikan korkeakoulussa yhdistämme luonnontieteet ja insinööritieteet ainutlaatuisella tavalla.

Lue lisää!
A group of chemical engineering students in front of the CHEM main building.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Inventors Programme panel
Opinnot Julkaistu:

Tutkimuksen muuttaminen vaikuttavuudeksi: avainkohtia Inventors-ohjelman paneelista

Aalto-yliopiston Inventors-ohjelma järjesti paneelikeskustelun, johon kokoontui tiedemaailman, yrittäjyyden ja teollisuuden asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään siitä, miten tieteelliset ideat muutetaan menestyksekkäiksi yrityksiksi.
Juha tekemässä vapaaehtoistyötä.
Opinnot Julkaistu:

Kemian tekniikka vei mennessään – alumnin tarina Otaniemestä työelämään

Kemian tekniikan korkeakoulusta valmistunut alumni Juha Malinen kertoo lämpimästi opiskeluvuosistaan Otaniemessä, opinnoista, jotka tukivat työelämään siirtymistä ja auttoivat löytämään oman paikan kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa.
Kaksi hymyilevää henkilöä, joista toinen kuuntelee seisten ja toinen istuu kynä kädessä ja puhuu.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Haku FITech-verkostoyliopiston syksyn kursseille on käynnissä

Etsitkö opiskeltavaa syksyksi? Hae FITechin maksuttomille kursseille ja kehitä osaamistasi monipuolisten teemojen parissa!
Säikeistyksiä-näyttely Heurekassa. Kuva: Susanna Oksanen.
Opinnot Julkaistu:

Opiskelijoiden jättimäinen Mama-teos kuvastaa äitien ja naisten usein näkymättömiä rooleja

SÄIKEISTYKSIÄ-näyttely avautuu 10. kesäkuuta Heurekassa. Se esittelee Aalto-yliopiston matematiikkaa ja taiteita yhdistävän kurssin opiskelijatöitä. Yksi kuudesta opiskelijaryhmästä loi näyttelyyn kohtua muistuttavan Mama-teoksen, joka edustaa äitiyttä, naiseutta ja tasapainoa.