91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Bioinnovaatiokeskus on avattu

Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskus on aloittanut toimintansa ja sen avajaisia juhlistettiin avajaistilaisuudessa 1. kesäkuuta 2022. Tilaisuudessa kerrottiin Bioinnovaatiokeskuksen polusta ideatasolta toimivaksi keskukseksi. Myös keskuksen monitieteistä tohtorikoulua esiteltiin postereiden ja prototyyppien avulla. Iloiset ja hedelmälliset keskustelut täyttivät paikan, kun tapahtuman osallistujat nauttivat verkostoitumisesta toistensa kanssa.
Susanna Ahola, Niklas von Weymarn and Michael Hummel
Susanna Ahola, Nikas von Weymarn (tj., Metsä Spring) ja Michael Hummel juttelevat. Kuvat: Kristina Tsvetkova

"Olemme innoissamme päästessämme suunnittelu- ja rekrytointivaiheesta elävien tapahtumien, kurssien ja näyttelyiden järjestämiseen. Olemme erityisen iloisia siitä, että ensimmäiset tohtoriopiskelijat ovat aloittaneet tutkimuksensa, ja odotamme innolla hankkeiden edistymistä", Bioinnovaatiokeskuksen koordinaattori Susanna Ahola sanoo.  

"Haluamme luoda paikan, jossa monet sidosryhmät voisivat työskennellä yhdessä opiskelijoiden ja tutkijoiden kanssa. Haluamme myös olla esikuvana monitieteiselle tohtorikoululle, joka kouluttaa tulevaisuuden asiantuntijoita", sanoo Kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus.   

Vieraiden joukossa oli myös Jane ja Aatos Erkon säätiön, teollisuuden ja tutkimusorganisaatioiden edustajia. "Olemme iloisia, että saamme vihdoin kokoontua yhteen ja tuoda yhteen Aalto-yhteisön eri jäsenet, jotka ovat olleet mukana Bioinnovaatiokeskuksen matkalla ideoinnista jokapäiväiseen toimintaan. Olen myös innoissani tulevista näkymistä aloittaa yhteistyö teollisuuskumppaneiden kanssa", sanoo Bioinnovaatiokeskuksen johtaja Michael Hummel.  

Mikä on Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskus? Keskus toimii monitieteisillä tutkimusaloilla keskittyen erityisesti kestäviin tekstiileihin ja pakkauksiin, edistää bio- ja kiertotalouden koulutushankkeita ja pyrkii kohti uraauurtavia uusia teknologioita ja innovaatioita. Keskus perustettiin vuonna 2021, ja sitä rahoittaa Jane ja Aatos Erkon säätiön avokätinen 10,5 miljoonan euron avustus. Lue lisää: Bioinnovaatiokeskus 

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Näkymä Otaniemen kampuksen keskiöstä
Kampus Julkaistu:

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.