91

Uutiset

Alumnit vahvemmin mukaan yliopiston kehittämiseen

Alumniverkostolle perustettu johtoryhmä kanavoi alumnien näkemyksiä ja tarpeita – ja tuo heidän äänensä kuuluviin yliopiston kehittämisessä.
Alumnit / Photo by Hanna Wikström
Kuva: Hanna Wikström

Aalto-yliopiston alumniverkostolle on perustettu johtoryhmä, jonka tehtävänä on tuoda alumniyhdistysten näkemyksiä ja tarpeita mukaan yliopiston kehittämistyöhön.

Rehtori Ilkka Niemelän kokoon kutsuma johtoryhmä edustaa alumneja, eri korkeakoulujen, kiltojen ja alayhdistysten organisaatioita sekä tuo alumnien näkemyksiä yliopiston pitkänajan kehittämiseen, esimerkiksi strategiatyöhön. Johtoryhmä myös tukee uusien yhdistysten perustamista ryhmille tai maantieteellisille alueille, joilla alumnitoimintaa ei vielä ole.

Johtoryhmän jäsenet ovat Kaj Hagros (puheenjohtaja), Jaakko Eteläaho, Niko Ferm, Ilkka Hiirsalmi, Edgar Ramos ja Anna Valtonen.

”Yli 90 000 alumniamme ovat yliopiston keskeinen voimavara. Aktiivisen alumnitoiminnan merkitys korostuu elinikäisen oppimisen tarpeen kasvaessa. Haluamme tarjota foorumin, jossa työelämässä jo pidempään olleet voivat kohdata yliopistoyhteisön jäseniä, opiskelijoita ja tutkijoita. Olen ilahtunut, että saimme johtoryhmään monipuolista kokemusta eri aloilta”, sanoo Ilkka Niemelä.

”Aallossa on erinomaisia esimerkkejä aktiivisesta alumnitoiminnasta muun muassa killoissa ja alayhdistyksissä. Haluamme jatkossakin rohkaista käynnistämään ja kehittämään alumnitoimintaa koulutusohjelmissa tai poikkitieteellisissä ryhmissä. Haluamme myös tuoda alumneille uutta yhteistä sisältöä. Suunnittelemme esimerkiksi uudenlaista vuositapahtumaa”, sanoo Kaj Hagros.

Johtoryhmän ensimmäisenä tehtävänä on verkostoitua yliopiston piirissä jo toimivien alumniyhdistysten kanssa ja käynnistää yhteinen kehitysdialogi. Jos siis olet alumniyhdistyksen puheenjohtaja, olethan yhteydessä Kaj Hagrosiin.

äپٴDz:

Kaj Hagros
Aalto-yliopiston alumniverkoston johtoryhmän puheenjohtaja
etunimi.sukunimi@alumni.aalto.fi
puh. 040 849 1749

Elisa Kouvonen
päällikkö, alumnisuhteet ja ura- ja rekrytointipalvelut
Aalto-yliopisto
etunimi.sukunimi@aalto.fi
puh. 050 571 7599

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

An aerial image from early autumn of a new building soon to be finished on campus.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaiset tyytyväisiä Kide-rakennukseen

Kide on koettu onnistuneena rakennuskokonaisuutena.
Ville Viikari, Tapio Lokki, Tomi Laurila ja Tuomas Savolainen.
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Sähkötekniikan korkeakoulun laitosjohtajat valittu

Tomi Laurila aloittaa sähkötekniikan ja automaation laitoksen johtajana ja Tuomas Savolainen Metsähovin radio-observatorion johtajana. Ville Viikari ja Tapio Lokki jatkavat tehtävissään.
Students during the Opening Ceremony of the Information Technology Program on June 2nd, 2025.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

30 vuotta innovointia: Aalto-yliopiston Information Technology Program ITP täyttää 30 vuotta

Information Technology Program ITP juhlii tänä kesänä 30-vuotista taivaltaan. Vuonna 1995 perustettu ITP on kokopäiväinen, kolmen kuukauden ja 30 opintopisteen laajuinen kesäohjelma, joka kokoaa yhteen opiskelijoita eri puolilta maailmaa ja eri tieteenaloilta.
Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.