Akava Works teettää Aalto-yliopiston taloustieteen työryhmällä selvityksen työsopimusten kilpailukielloista
Akava on nostanut esiin, että voimakkaasti yleistyneet kilpailukieltosopimukset jäykistävät tarpeettomasti työmarkkinoita. Akava teettää taloustieteellisen selvityksen työsopimusten kilpailukielloista Aalto-yliopiston taloustieteen työryhmällä. Selvitys kartoittaa, millaisia vaikutuksia kilpailukieltojen yleistymisellä on yrityksiin, työntekijöihin ja työmarkkinoihin sekä laajemmin yhteiskunnan hyvinvointiin.
Selvitys kuuluu Akavan tiedontuotannon Akava Worksin ohjelmaan. Suomessa ei ole aikaisemmin tehty perusteellista taloustieteellistä arviointia kilpailukieltojen vaikutuksesta työmarkkinoihin tai yrityksiin.
"Akava Worksin tavoitteena on tehdä sekä Akavaa ja sen liittoja että yhteiskuntaa palvelevaa selvitystyötä. Tässä avaamme uuden lehden suomalaisen työelämän ajankohtaisten kysymysten selvittämisessä", toteaa yhteiskunta-asioiden päällikkö Mats Nyman Akavasta.
Aalto-yliopiston taloustieteen professori Matti Liski johtaa selvitystyötä, jonka tulokset julkaistaan syksyllä 2018.
"Tämä kysymys on erittäin kiinnostava taloustieteen näkökulmasta. Selvityksessä tehdään periaatteellinen jäsentely, jossa kuvataan keskeisimmät eri osapuolten kannustimet ja erilaisten sääntelyvaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet. Selvityksen yhteydessä kartoitetaan myös kansainvälistä aiheeseen liittyvää taloustieteen tutkimusta", sanoo professori Liski.
Kilpailukieltosopimukset heikentävät työvoiman liikkuvuutta
Akavan vuonna 2017 tekemän selvityksen mukaan yrityksissä työskentelevien akavalaisten kilpailukieltosopimukset ovat kolminkertaistuneet 2000-luvulla ja 37 prosentilla akavalaisista yritysten palveluksessa työskentelevistä asiantuntijoista ja johtajista on kilpailukieltoa koskeva ehto työsopimuksessa. Selvitys osoitti lisäksi, että jo lähes puolessa uusista työsopimuksista on kilpailukieltoehto. Työ- ja elinkeinoministeriö aloitti juridisen selvitystyön kilpailukielto- ja salassapitosopimuksista marraskuussa 2017.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Mats Nyman, yhteiskunta-asioiden päällikkö, Akava, puh. 050 328 1236
Matti Liski, professori, Aalto-yliopisto, puh. 040 353 8173
Lue lisää uutisia

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa
Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Opiskelija Niklas Hamberg edusti Aaltoa ja Unite! vuoden 2025 European Student Assemblyssa Strasbourgissa
Yli 250 eurooppalaista yliopisto-opiskelijaa kokoontui toukokuussa Euroopan parlamenttiin Strasbourgiin osallistuakseen vuoden 2025 European Student Assemblyyn (ESA).
Haku FITech-verkostoyliopiston syksyn kursseille on käynnissä
Etsitkö opiskeltavaa syksyksi? Hae FITechin maksuttomille kursseille ja kehitä osaamistasi monipuolisten teemojen parissa!