91ÇàÇà²Ý

Uutiset

Aalto-yliopistosta valmistuneita maistereita ja tohtoreita arvostetaan työelämässä

Valtakunnallinen uraseurantakysely käynnistyy 2. lokakuuta. Kysely lähetetään vuonna 2018 maisteriksi ja vuonna 2020 tohtoriksi valmistuneille.
people sitting

Yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden Aarresaari-verkoston edellisessä uraseurantakyselyssä selvitettiin, kuinka vuonna 2017 maisterin tutkinnon ja vuonna 2019 tohtorin tutkinnon suomalaisissa yliopistoissa suorittaneet ovat työllistyneet. Aalto-yliopistosta valmistuneista maistereista 41% ja tohtoreista 49 % vastasi kyselyyn syksyllä 2022.

"Työllistyminen kertoo merkittävästi vaikuttavuudestamme ja koulutuksen laadusta. Siksi meille on hyvin tärkeää saada siitä ajantasaista tietoa kehittämisen tueksi.", Aalto-yliopiston opetuksesta vastaava vararehtori Petri Suomala toteaa.

Maisterit arvostettuja työelämässä ja tyytyväisiä uraansa

Maisterit ovat valmistumisensa jälkeen työllistyneet hyvin ja vastaushetkellä 92 prosenttia työskenteli täysipäiväisesti ja vain yksi prosentti kertoi etsivänsä töitä. 75 prosenttia vastaajista työskenteli isossa tai pienessä yrityksessä. Yliopistossa työskenteli seitsemän prosenttia ja yrittäjinä toimi kuusi prosenttia. 

Vastaajista yli puolet työskenteli suunnittelu-, kehitys- tai hallintotehtävissä. Myös konsultointi- tai koulutustehtävät, esimiestehtävät sekä tutkimustehtävät työllistivät paljon vastanneita ja loput työskentelivät muissa monipuolisissa Aallon eri alojen asiantuntijatehtävissä.

Kyselyyn vastanneista maistereista 91 prosenttia oli tyytyväisiä uraansa tähän mennessä ja 92 prosenttia oli tyytyväisiä opiskelemaansa tutkintoon uransa kannalta. 84 prosenttia koki, että opinnot valmistivat hyvin työelämää varten. Vastaajista 93 prosenttia olisi valmis suosittelemaan suorittamaansa tutkintoa muille ja jopa 96 prosenttia vastaajista koki työnantajansa arvostavan heidän suorittamaa tutkintoa.

Maisterin tutkinnon Aalto-yliopistossa suorittaneet korostivat kykyä kertoa muille osaamisestaan, aiempaa työkokemusta ja tutkinnon aikaisia aineyhdistelmiä tärkeimpinä työllistymisen tekijöinä.  Tärkeimmiksi työssä tarvittaviksi ja yliopistossa kehittyneiksi taidoiksi vastaajat nimeävät kyvyn oppia ja omaksua uutta, ongelmanratkaisutaidot, analyyttiset ja systemaattiset ajattelun taidot sekä itseohjautuvuuden.

Tohtoreiksi valmistuneet etenivät haastavien ja merkityksellisten työtehtävien pariin

Maistereihin verrattuna tohtorit työllistyivät enemmän yritysmaailman ulkopuolelle. Vastaajista 40 prosenttia oli työssä yrityksessä ja kolmannes yliopistossa. Vastaajista viidesosa työskenteli julkisella sektorilla ja neljä prosenttia toimi yrittäjinä.

Jopa kolme neljästä valmistuneesta tohtorista työskenteli asiantuntijan roolissa. Puolet työskenteli tutkimustyön parissa ja neljäsosa suunnittelun sekä kehityksen parissa. 10% työskenteli pääasiassa johto- ja esimiestehtävissä.

63 prosenttia vastaajista kertoi, että heidän työtehtävänsä olivat muuttuneet haastavammiksi tutkintonsa myötä ja 68 prosenttia totesi, että tohtorin tutkinto oli antanut heille merkityksellisempiä töitä.

Vastaajat kokivat, että he voivat hyödyntää tohtoritutkintonsa aikana opittuja asioita työssään ja että vaatimustaso vastaa hyvin tohtoritutkintoa. He listasivat tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nykyisessä työssään analyyttiset, systemaattisen ajattelun taidot sekä ongelmanratkaisutaidot. Tärkeää nykyisen työn kannalta oli myös kyky oppia ja hyödyntää uutta informaatiota.

Tärkeimmiksi tohtorin tutkinnon aikana kehittyneiksi työssä tarvittaviksi taidoiksi vastaajat nimesivät analyyttisen, systemaattisen ajattelun sekä tutkimusaihepiiriinsä liittyvän tiedon.

Uraseurantakysely toteutetaan kaikissa yliopistoissa

Uraseurantakysely on Aarresaari-verkoston (Suomen yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden verkosto) kehittämä tutkimusmalli, jolla kartoitetaan valtakunnallisesti korkeakoulutettujen (ylempi korkeakoulututkinto tai tohtorin tutkinto) työuria valmistumisen jälkeen.

Työelämään sijoittumista arvioidaan työllisyystilanteen ja työllistymisen laadun näkökulmasta sekä työn ja tutkintojen vastaavuudella.

Tämän vuoden uraseurantakysely alkoi 2.10.2023. Kyselyyn pyydetään osallistumaan vuonna 2018 maisteriksi ja vuonna 2020 tohtoriksi valmistuneita 11.12. mennessä. Kysely on lähetetty sähköpostitse, kirjeitse tai tekstiviestillä. Kiitos kaikille vastaajille jo etukäteen!

Lisätietoa taiteiden ja suunnittelun sekä tekniikan alojen maistereiden uraseurannasta:

Riikka Heinonen

±Ê°ù´ÇÂá±ð°ì³Ù¾±±èää±ô±ô¾±°ì°ìö

Lisätietoa Kauppakorkeakoulun maistereiden uraseurannasta:

Lisätietoa tohtoreiden uraseurannasta:

Tiina Kotti

Suunnittelija, tiiminvetäjä
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille

Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Opiskelija tietokoneen äärellä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Students during the Opening Ceremony of the Information Technology Program on June 2nd, 2025.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

30 vuotta innovointia: Aalto-yliopiston Information Technology Program ITP täyttää 30 vuotta

Information Technology Program ITP juhlii tänä kesänä 30-vuotista taivaltaan. Vuonna 1995 perustettu ITP on kokopäiväinen, kolmen kuukauden ja 30 opintopisteen laajuinen kesäohjelma, joka kokoaa yhteen opiskelijoita eri puolilta maailmaa ja eri tieteenaloilta.
Inventors Programme panel
Opinnot Julkaistu:

Tutkimuksen muuttaminen vaikuttavuudeksi: avainkohtia Inventors-ohjelman paneelista

Aalto-yliopiston Inventors-ohjelma järjesti paneelikeskustelun, johon kokoontui tiedemaailman, yrittäjyyden ja teollisuuden asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään siitä, miten tieteelliset ideat muutetaan menestyksekkäiksi yrityksiksi.