91

3277 hakutulosta Sivu
Kauppakorkeakoulu
Picture of Aalto University School of Business building captured from outside in the spring.

Tule opiskelemaan

Me Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tarjoamme opiskelijoillemme syvällisen oppimiskokemuksen sekä mahdollisuuksia ratkaista reaalimaailman haasteita kansainvälisessä ja monialaisessa ympäristössä. Tuemme opiskelijoiden kehittymistä tulevaisuuden arvostetuiksi asiantuntijoiksi, innovatiivisiksi yrittäjiksi ja vastuullisiksi liike-elämän johtajiksi ja yhteiskunnallisiksi toimijoiksi.

Kauppakorkeakoulu
Aalto University / School of Business / history

Sata vuotta suunnannäyttäjänä

Kauppakorkeakoulun yhteydet suomalaiseen yhteiskuntaan ja elinkeinoelämään ovat olleet tiiviit alusta lähtien, ja korkeakoulu on ollut yli sadan vuoden ajan mukana yhteiskunnan kehityksessä. Aalto-yliopisto perustettiin vuonna 2010.

Kauppakorkeakoulu
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun organisaatiokaavio.

Organisaatio

Tutustu johtoomme ja muuhun organisaatioomme.

Kauppakorkeakoulu
People at Aalto School of Business

Akkreditoinnit ja rankingit

Kansainväliset laatuakkreditoinnit ja rankingit ovat tärkeitä työkaluja, joiden avulla voimme testata omaa tehokkuuttamme, varmistaa työskentelymme korkean laadun ja keskittyä uusien tavoitteidemme saavuttamiseen.

Kauppakorkeakoulu
School of Business Ekonominaukio 1 lower level Photo: Mikko Raskinen

Tietoa Kauppakorkeakoulusta

Teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta. Koulutamme tulevaisuuden asiantuntijoita ja johtajia sekä osallistumme yhteiskunnan toimintaan vaikuttavalla tutkimuksella, pitkäaikaisilla kumppanuuksilla ja yhteiskunnallisella sitoutumisella. Olemme yksi Euroopan johtavista kauppakorkeakouluista.

۳ٱ𾱲ٲö
Aalto University / picture: Unto Rautio

Product Development Project -kurssi

Product Development Project (PdP) on viiden periodin kurssi, joka kutsuu erilaisia opiskelutaustoja omaavia maisteriopiskelijoita – etupäässä kuitenkin insinööritieteiden, teollisen muotoilun ja liiketalouden opiskelijoita – ratkaisemaan yhteistyöyritysten haasteita. Tiimit muodostetaan syyskuussa, ja ne esittelevät toimivan tuoteprototyypin toukokuussa järjestettävässä päätösgaalassa.

ٴ-ä쾱Ჹ

Tietosuojailmoitus aalto.fi

Aalto-yliopisto (”Aalto”) kerää henkilötietoja aalto.fi-sivustonsa (”sivusto”) käyttäjistä. Tietosuojailmoitusta sovelletaan aalto.fi –sivustoon. Aalto toimii rekisterinpitäjänä niille henkilötiedoille, joita sivuston käyttäjät, kuten sinä, antavat Aallolle vieraillessaan sivustolla tai muilla tavoin, tai joita Aalto kerää automaattisesti sivustolla vierailevista.

Sähkötekniikan korkeakoulu
Lukiolaiset pääsivät tutustumaan Micronovan puhdastilaan mikro- ja nanotekniikan kärkikurssilla, kuva: Aalto-yliopisto / Linda Koskinen

Suojapuku päälle ja puhdastilaan! – Lukiolaiset pääsivät tutustumaan mikro- ja nanotekniikkaan huippuosaajien opastuksella

Olarin ja Pohjois-Tapiolan lukiolaiset oppivat mikro- ja nanoteknologiasta Aallon ja VTT:n järjestämällä kärkikurssilla.

Kauppakorkeakoulu
Aalto University School of Business Meet Your Community (MYC)

Kauppiksen erikoistumisalueet esiteltiin Meet Your Community -tapahtumassa

Oman erikoistumisalueen valinta on opiskelijalle tärkeä päätös, jonka vaikutukset ulottuvat myös pitkälle työelämään.

Perustieteiden korkeakoulu
Päivi Törmä, Academy Professor

Kansainvälinen menestys edellyttää vankkaa työmoraalia

Päivi Törmä työskentelee akatemiaprofessorina teknillisen fysiikan laitoksella.

Perustieteiden korkeakoulu
Marina Biniari

Yrittäjyyden molemmat puolet

Marina Biniari työskentelee apulaisprofessorina tuotantotalouden laitoksella. Hänen erikoisalansa on kasvuyrittäjyys.

Tohtorinkoulutus
TechConferment2019_Hattu&kuoro

Tohtoriohjelmat

Kuusi tohtoriohjelmaamme tarjoavat korkealaatuista tohtorinkoulutusta monialaisessa kansainvälisessä tutkimusyhteisössä. Koulutus valmistaa tohtoriopiskelijota vaativille akateemisille urille ja asiantuntijatehtäviin, sekä työskentelyyn yrittäjänä tai itsenäisenä taiteilijana.

Tutkimus ja taide

Tieteen huiput

Tutustu aaltolaisten huomattavimpiin tunnustuksiin, merkittävimpiin rahoituksiin ja kunnianhimoisimpiin tutkimusprojekteihin!

Kemian tekniikan korkeakoulu
Aalto University / School of Chemical Engineering

Suomen Akatemialta lippulaivarahoitus Aalto-yliopistolle ja VTT:lle biomateriaalien kehitykseen

Aalto-yliopisto ja VTT perustavat biotalouden CERES-osaamiskeskittymän, joka kehittää uusia materiaaleja kestävän tulevaisuuden turvaamiseksi.

Alumneille
Juhlat

Järjestä kurssitapaaminen

Vuosikurssitapaaminen on loistava tilaisuus tavata ystäviä ja muistella opiskeluaikojanne. Jos haluat kutsua omat opiskeluaikaiset ystäväsi vuosien takaa tapaamiseen ja juhlistaa vaikkapa vuosikurssisi pyöreitä vuosia, annamme vinkkejä mielellämme.

Alumneille
Tapahtumia alumneille

Osallistu tapahtumiin

Aalto-yliopisto ja yhteistyökumppanimme järjestävät satoja tapahtumia alumneille, yritysten edustajille ja muulle yleisölle.

ٴ-ä쾱Ჹ
Aalto quality system

Laatupolitiikka ja- järjestelmä

Yliopiston laatujärjestelmä

۳ٱ𾱲ٲö
Aalto-yliopisto/۰ٲٱ𾱲ٲö/radiotekniikan opiskelijat Quuppa-kurssilla/Annika Artimo

Jääkiekkoon suunniteltiin tilastoiva antenni

Radiotekniikan maisteriopiskelijat suunnittelevat yhteistyössä sisäpaikanninpalveluita tuottavan firman, Quupan, kanssa tilastoivan antennin jääkiekkoon.

ٴ-ä쾱Ჹ
 vuosikello_kek

Yliopiston johtamisen vuosikello

Yliopiston johtamisen vuosikello

۳ٱ𾱲ٲö
Two Aalto University students working at computers.

Yritysprojektina kirjan kirjoittaminen

Pienet ja keskisuuret teknologiayritykset olivat uuden ja hankalan ympäristödirektiivin kanssa ihmeissään. Aallon monitieteellinen opiskelijaryhmä kirjoitti aiheesta yritysoppaan.