91

Uutiset

133 hakutulosta Uutinen, Elokuvataiteen laitos (ELO)

Tänä vuonna juhlitaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulua

Olemme kouluttaneet luovien alojen osaajia jo 150 vuotta.
Yliopisto
Julkaistu:
Aalto ARTS 150 years visuals

Vuosikatselmus 2020: Vuoden alumni on elokuvaohjaaja Zaida Bergroth

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuosikatselmuksessa palkittiin menestyksen tekijöitä sekä käynnistettiin taideteollisen korkeakoulutuksen 150-vuotisjuhlavuosi.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
vaaleahiuksinen nainen mustavalkoisessa asussaan katsoo hymyillen suoraan kameraan

Äänien luomista ja riman nostamista - haastattelussa äänisuunnittelija Iivo Korhonen

Arkiset äänet tukevat henkilöhahmojen persoonallisuutta, ja näitä ääniä luo Iivo Korhonen. Hän kannustaa kaikkia suuriin unelmiin, sillä ne voivat muuttua todeksi.
Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
A man in a soundproof studio waving an object to create sound

Elokuva-alan tekijät kunnostautuvat myös kirjailijoina

Peräti kuusi laitoksen alumnia ja yksi opiskelija ovat julkaisseet viimeisen vuoden aikana kaunokirjallisen romaanin.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aalto Arts Books book wall. Kuva: Mikko Raskinen

Francis Ford Coppola: "Olen elokuvan opiskelija"

Aalto-yliopiston opiskelijat keskustelivat elokuvasta legendaarisen ohjaajan, tuottaja Francis Ford Coppolan kanssa, joka oli vierailulla Suomessa.
Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Harmaatukkainen ja -partainen mies tumma puku päällä seisoo punaisella matolla ja katsoo tiiviisti kameraan, taustalla elokuvafestivaalin mainosseinä

Mestariohjaaja Francis Ford Coppola Suomeen ELOn ja KAVIn kutsumana

Francis Ford Coppola työskentelee vierailunsa yhteydessä Aalto-yliopiston elokuvaopiskelijoiden kanssa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Francis Ford Coppola.

Rauno Ronkaisen kuvaama elokuva Helene ehdolla Camerimagen pääkilpasarjassa

Taiteilija Helene Schjerfbeckistä kertovan elokuvan kuvaus palkittiin hopeisella sammakolla - onnea!
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto
Julkaistu:
Mietteliään ja hieman surullisen näköinen nainen istuu lähikuvassa sohvalla ja katsoo alaviistoon, taustalla vaalea seinä.

Jussi-patsaita Aallon alumneille

Jussi-gaalassa palkittiin niin Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen kuin Muotoilun laitoksen alumneja usealla pystillä.
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto
Julkaistu:
Three people sitting in a taxi

Tuoreet selvitykset vahvistavat: naistekijä on yhä altavastaaja Suomen elokuva- ja tv-alalla

Alaa hallitsevat verkostot, joiden ulkopuolella putoaa herkästi palkkakuoppaan ja työttömyyteen. Naiset kohtaavat myös toistuvasti sukupuoleen liitettyä kielteistä arviointia.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Aalto-yliopiston alumni Ulla Heikkilä on ohjannut ja käsikirjoittanut lyhytelokuvan Let her speak. Se on osa Yksittäistapaus-elokuvasarjaa, joka tuo esiin naisiin kohdistuvaa näkymätöntä vallankäyttöä niin yksityiselämässä kuin yhteiskunnassa. Kuvassa näyttelijä Iida-MariaHeinonen. Kuva: JohannaOnnismaa/TuffiFilms2019

Palkintosadetta ELOn opiskelijoille Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla

Kolme Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen opiskelijaelokuvaa palkittiin kilpailussa.
Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Still image from movie with a man and a woman embracing in front of a window displaying fireworks

Saara Saarela ohjaa Veden vartija -suurtuotannon

Emmi Itärannan kansainvälisesti menestyneeseen romaaniin perustuvan Veden vartija -elokuvan ohjaa Saara Saarela, joka toimii tällä hetkellä myös Aalto-yliopiston elokuvaohjauksen professorina.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Saara Saarela at the set of the movie Guardian of Water. Photo: Gabriela Urm © Bufo 2020

Poikien puhelin -elokuva on puheenvuoro empatian puolesta

Dokumentaarin teossa pohdittiin, miten suojata soittajien anonymiteettiä ja käsitellä vihapuhetta.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
vanhempi mieshenkilö istuu kotisohvalla ja katsoo kameraan, sohvan selkänojan päällä on kasa pehmonalleja ja pöydällä palaa kynttilöitä

Esittävien taiteiden lavastuksen pääaineen koulutus siirtyy Aalto-yliopistosta Taideyliopistoon

Esittävien taiteiden lavastuksen pääaineen siir91-yliopistosta Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun vahvistaa esittävän taiteen opetusta, sillä sen myötä lavastus pääsee saman katon alle useiden muiden esittävän taiteen koulutusohjelmien kanssa. Aalto-yliopiston elokuva- ja tv-lavastuksen sekä pukusuunnittelun opetus ja tutkimus jatkuvat Aallossa.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Photo: Julia Weckman

Kestävän audiovisuaalisen tuotannon Ekosetti-opas saatavilla nyt myös englanniksi

Oppaaseen on koottu käytännön vinkkejä, kuinka kotimaisissa av-tuotannoissa voidaan toimia ympäristöystävällisemmin.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Ekosetti-oppaan kuvituskuva. Kuvassa kesäinen niitty kullankeltaisessa auringonvalossa. Kuvan etualalla valkoinen laatikko tekstillä: Ekosetti, opas ekologisesti kestävämpään audiovisuaaliseen tuotantoon.

Menestystä Tampereen elokuvajuhlilla

Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen opiskelijat, alumnit ja henkilökunta vastaanottivat jälleen palkintoja Tampereen elokuvajuhlilla.
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto
Julkaistu:
Homebound

Kaksi Aalto ARTS Booksin kirjaa palkittiin kansainvälisessä kilpailussa

Aalto ARTS Booksin teoksia palkittiin kansainvälisessä luovan median kilpailussa ICMA:ssa (International Creative Media Award). Palkinnot tulivat sarjassa "tiede- ja oppikirjat": Juuso Koposen ja Jonatan Hildénin teos Data Visualization Handbook sai sarjassaan kultaa, ja Pasi Räbinän Kauneuden paino, The Print of Beauty sai ”Award of Excellence” -kunniamaininnan, joka myönnetään erinomaisesta suorituksesta.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet
Julkaistu:
Data Visualization Handbook sisäsivut Kuva: Mikko Raskinen

Elokuva rauhankyyhkynä

Colombia in My Arms- dokumenttielokuva tuo ainutlaatuisella tavalla yhteen eri näkökulmia rauhansopimuksen jälkeisessä Kolumbiassa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Tumma aseistautunut mieshahmo kävelee punaisen auringonlaskun maisemassa

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuosikatsauksessa juhlittiin vuoden 2019 huippuhetkiä

Helmikuun 5. päivä 2020 järjestetyssä tapahtumassa jaettiin yhteensä yhdeksän tunnustuspalkintoa Aalto ARTS -yhteisön jäsenille.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Annual Review: Dean Tuomas Auvinen, professor Jenni Reuter, HR Coordinator Hanna Nurmela. Photo: Enni Grundström

Ratkaisu hyvän tieteellisen käytännön loukkaamisesta elokuvaohjauksen professuurin hakumenettelyssä

Aalto-yliopisto on antanut vuonna 2016 alkaneen monivaiheisen selvityksen jälkeen päätöksen tieteellisen käytännön loukkaamisesta hakemuksessa elokuvaohjauksen professuuriin.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Väre. Kuva: Tuomas Uusheimo

Koneen Säätiö myönsi apurahoja tutkijoille ja taiteilijoille

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tutkijoiden ja taiteilijoiden saamat, aiempaa suuremmat apurahat mahdollistavat pitkäjänteisen työskentelyn.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Koneen Säätiön logo mustalla pohjalla