Ajankohtaisia uutisia
47
hakutulosta
Uutinen, Aalto Junior
Voimalasta ideoita sähköalan opetukseen
STEK ry lahjoitti kaksi Voimala -oppimispakettia Aalto Juniorille.

Kun mikään ei ole mahdotonta – tekniikan ala tarjoaa erilaisia urapolkuja
Tekniikan alalla naisille mikään ei ole mahdotonta, oli Aalto Juniorin järjestämän naistenpäivän tapahtuman viesti yläkoululaisille tytöille. Yli sata osallistujaa pääkaupunkiseudun kouluista pääsi tutustumaan muun muassa Aallon avaruuslaboratorioon.

Perhepäivässä lapset innostuivat tieteestä
Työpajoissa lapset tutkivat karkkivärejä, rakensivat kolmiulotteisia rakennelmia ja ohjelmoivat robotin kulkemaan labyrintissa.

Tähtiin tähyilyä
Avaruus ja satelliitit -kurssilla lukiolaiset suunnittelivat avaruusmissioita asiantuntijoiden opastuksella.

Entä jos… -tapahtuma tarjoaa kevään nokkelinta puuhaa koko perheelle
Lauantaina 19.5. kannattaa pakata koko perhe ja utelias mieli matkaan ja suunnata Aalto-yliopiston Otaniemen kampukselle.

Tekniikan ala on monipuolisempaa kuin yläkoululaiset tytöt ajattelivat
Työelämässä pärjää vahvan perustutkinnon sekä kieli- ja viestintätaitojen avulla.

Aalto-yliopisto panostaa lapsiin ja nuoriin – Aalto-yliopisto Junior valmiina seikkailuun
Lasten ja nuorten toiminnan uudet tilat avautuivat Otaniemen kampuksella.
