91

Ihmiset

Tohtoriopiskelija Waqas Ahmadin mielestä jää on mielenkiintoinen ja samalla haastava materiaali työstettäväksi

Tulevaisuudessa Waqas Ahmad haluaa viedä tutkimustaan kohti merkittävän ongelman ratkaisemista – ilmastonmuutoksen vaikututusta arktisella merijäällä.
Portrait of Waqas Ahmad

Yksi niistä monista syistä, miksi päätin lähteä opiskelemaan Aalto-yliopistossa, oli vapaus valita monitieteellinen koulutus. Kurssien joustava valinta joustavalla aikataululla ja huippututkimus olivat myös merkittäviä syitä maisteriopintojeni valinnalle. 

Olen aina ollut kiinnostunut rakenteiden kunnonvalvonnan opiskelusta. Eräänä kesänä tein kuitenkin työharjoittelun, jossa pääsin tutustumaan kiinnostavaan ja samalla niin haastavaan materiaaliin, jäähän, josta tuli lopulta diplomityöni sekä väitöskirjani aihe. 

Jää on todella haastava materiaali työstettäväksi. Tutkimme jäänmurtumien syitä ja niiden vaikutuksia arktiselle merialueelle tarkoitettujen offshore-rakenteiden suunnitteluun. Tätä varten käytämme tietoteknisiä menetelmiä perinteisen murtumismekaniikan rinnalla.  

Mielestäni tutkijan työ on hyvin samanlaista kuin maalarin. On vain tyhjä taulu ja taivas rajana. Tutkijana minulla on vapaus laajentaa tutkimustani haluamallani tavalla - tarkoittaa se sitten syventymistä matematiikkaan, monimutkaisten kokeiden suunnittelua, taikka uuden metodin miettimistä data-analyysiin. Minusta tuntuu, että tutkijan työ on todella vapauttavaa, sillä se tarjoaa mahdollisuuksia keksiä jotain aivan uudenlaista. 

Tavallinen työpäiväni voi sisältää kaikenlaista: saatan tehdä kokeita kylmähuoneessa, analysoida kerättyä dataa tai painia kokonaan uusien ongelmien kanssa. Tulevaisuudessa haluaisin jatkaa tutkijana ja suunnata tutkimustani ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin arktiseen merijäähän. 

Annan uusille opiskelijoille saman neuvon kuin ohjaajani antoi minulle: ”Jos todella haluat oppia, sinun tulee ottaa ainakin yksi askel mukavuusalueen ulkopuolelle!” Ota kaikki irti Aallon tarjoamasta vapaudesta ja opi uutta.  

Tutustu maisteriohjelmaan

A student-built robot on display at Mechatronic Circus 2018

Mechanical Engineering, Master of Science (Technology)

Konetekniikan maisteriohjelmassa voit opiskella arktista tekniikkaa, materiaalitekniikkaa, meritekniikkaa, mekatroniikkaa, tuotesuunnittelua, tuotantotekniikkaa ja lujuusoppia. Tarjoamme opiskelijalle mahdollisuuden kartuttaa osaamista itselleen mielenkiintoisissa aiheissa konetekniikan alalla, jossa ammattilaisia tarvitaan luomaan tehokkaita ja turvallisia ratkaisuja yhteiskunnalle.

Koulutustarjonta
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu